Näytetään tekstit, joissa on tunniste orava. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste orava. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. toukokuuta 2016

Takapihan kesävieraita



Takapihalla on ilmestynyt tavallisten påikkulintujen ja oravien lisäksi myös kesävieraita. Viikonlopun aikana kävi jo pari kolibria, vielä en niistä saanut kuvia. Ihan ensimmäinen paikalle saapunut oli uros. Ne ovat olleet minun ruokainta-automaatillani hyvin harvinaisia, enkä ole kertaakaan saanut niistä kuvia. Ne tunnistaa kurkun punaisesta läiskästä.

Perjantaina ja lauantaina satoi, ja se sai näköjään paikalliset rupikonnat liikeelle. Yksi aika pieni chillaili takapihan oven edessä. Onneksi huomasin sen, ennen kuin päästin Nicon ulos. En tiedä olisiko konna tullut syödyksi, vai olisiko Nico painunut karkuun. Kuitenkin parasta välttää kohtaamiset. Konna ei halua tulla syödyksi, ja sen ihossa on jotain pahan makuista, ja pennulle pahaa.

Ensimmäinen konna pötki itse pakoon. Konna numero kaksi (vai liekö sama möllikkä) piti jo napata käteen ja saatella portin ulkopuolelle. Useampia ei onneksi enää näkynyt.



Yksi sorsapari pitää meidän pihastamme, ja lentää tänne vähän väliä. Nico on jo alkanut oppia, että sorsat ovat vihollisia, tai riistaa, ja ajaa ne pois mielellään.

 Oravia käy pihalla kovasti. Yksi on varsinainen taituri, joka löytää tiensä ruokintalavalle,  oli se vaikka kuinka hankalaa.

Muuten sitten vierailijat ovat pikkulintuja. Enimmäkseen varpusia, joilla on jo täysikokoiset poikaset. Useita eri turpiaaleja näkyy, ja aina silloin tällöin sininärhiä, kardinaaleja ja tiaisia.





Naaraspunaolkaturpiaalin suojaväri on aika hyvä.

Punaolkaturpiaali, naaras


Purppuraturpiaali



sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Oravantorjuntaa



Pihalla käy parhaimmillaan neljä oravaa yhtä aikaa, ja useimmiten ne parkkeeraavat lintulaudoille. Siinä sitten syödä mussuttavat, eivätkä linnut pääse apajille. Niinpä vihdoin päätin kokeilla squirrel domeja, eli oravakupuja. Aikaisemmin virittelin  lautojen ketjuihin muovilautasia, mutta ne eivät estäneet mitään.

Kuvut eivät valiettavasti olleet kovin suuria, mutta tulokset ovat olleet suhteellisen hyviä! Siemenkakulla en ole nähnyt yhtään oravaa kuvun asennuksen jälkeen. Lintulaudalla istuvien oravien määrä on vähentynyt, mutta yksi näyttää vielä olevan sen verran nokkela, että se pääsee laudalle!

Kupu näyttää estävän pääsyn suoraan ylhäältä, mutta osa kurreista on sen verran kovin pomppimaan, että se loikkasivat laudalle maasta, tai läheisiltä oksilta. Olen nyt nostanut lautaa vähän, vaihdoin ketjun koukkuun ja leikkasin pois lähioksan, ettei siitä pääse loikkaamaan. Yhä se yksi kurre näkyy laudalla syömässä silloin tällöin! En vain ole vielä saanut bongattua, että mitä metodia kurre käyttää. Mutta se on varmaan sinnikäs yrittäjä! Kai minakin yrittäisin päivät pitkät, jos olisin orava. Toivon kuitenkin, että se antaa periksi. Naapurit alkavat kohta ihmetellä, mitä pihaltani kaikuvat 'Kurre perkele!' -huudot tarkoittavat!


Loput oravat näyttävät ymmärtävän asian, ja keräävät ruokansa maasta:


Lopuksi taas pari videota. Ensimmäisellä videolla en ollut vielä muuttanut lintulaudan paikkaa, ja orava pääsee siihen suht'  helposti. Toisella sitten näkyy jo turhautuneempi kurre!



torstai 20. elokuuta 2015

Nätti orava


Pihalla käy useampia oravia. Useimmiten niitä kiinnostaa siemenkakku, jhoka on linnuille tarkoitettu. Tämä veijari sentään maistoi ihan oravia varten laittamaani kuivattua maissia. Näytti maistuvan!

Olenhan minä postannut usein jo oravien kuvia, mutta mielenkiintoisia lintukuvia en ole viime aikoina juuri  onnistunut ottamaan.






maanantai 13. heinäkuuta 2015

Videoita: Orava ja maissintähkä

Haluan yrittää pitää kurret poissa siemenkakulta, ja ostin niille kuivattuja maissintähkiä. maissi on kiinnostanut ainakin yhtä kaveria, vaikka siemenkakun perään kyllä haikaillaan kovasti vieläkin.

Tämä kaveri söi muutaman maissinjyvän, ja sen jälkeen kävi hautaamassa pari seuraavaa. Sitten taas tähkän kimppuun. Saa nähdä alkaako pihalla kasvaa kohta maissia!





tiistai 9. kesäkuuta 2015

Harmaaorava (Grey Squirrel)

Oravista on ollut kuvia, laitan tähän nyt viela pienen videon. Meidän alueen oravat ovat kaikki harmaaoravia, ja väri onkin paljon parempi suojaväri täkäläisessä maastossa ja puustossa kuin punaoravilla, eli suomalaisen värisillä oravilla. Suomalaiset sekoituvat aika hyvin männynrungon variin, mutta täällä pistäisi kylla silmään.

Tässäpä kurre ruokailemassa.


tiistai 12. toukokuuta 2015

Uuden kameran testausta - muutama lisäkuva: orava, kardinaali

My preciousssssssssssss!
Edit: 15.5.2015: Sininärhi pysy vihdoin paikallaan sen verran että sain siitä kuvan. Lisätty jutun loppuun!


Tänään luen manuaalin, ihan varmasti! Eilen en malttanut, ja illalla sitten viiden maissa alkoi kamala sade ja tornadosireenit käynnistyivät. Mitään sen kummempaa ei onneksi tapahtunut, mutta sireenit alkavat huutaa heti, jos piirikunnan alueelle pilvissä havaitaan edes jonkin tapaista rotaatiota. Sen verran tuuli oli kova, etta kadunvarrelle jääneet isot roskasäiliöt (maanantai on tällä hetkella roskienkeruupäivä) olivat kaatuneet ja osa matkannut ihan keskella ajotietä. Onneksi ne olivat tuossa vaiheessa tyhjiä.

Aamulla sitten nappasin kameran käteen, mutta mies perkule oli leikkinyt sen kanssa myöhemmin illalla, ja saanut LCD-näytön pois päältä. En siihen hätään keksinyt miten näytön saisi takaisin (jees, lue se manuaali, idiootti!) ja mies oli suihkussa. Koirat piti saada ulos. Niin että tänäkin aamuna jäi sininärhi ja titmouse kuvaamatta. Ne pomppivat puissa vähän myöhemmin, mutta pysyivat oksien ja lehtien takana eivätkä tulleet laudoille. Ehkäpä huomenna! Kuvien ottaminen juuri nyt tuntuu aika vaikealta. Tuuli on kova ja kaikki heiluu. En ole katsonut ennustetta, etta onko lisää myrskyjä luvassa. Eilesen myräkän jälkeen lämpötila on kuitenkin laskenut melkein kymmenen astetta kolmenkymmenen pinnasta viikonloppuna juuri alle 20 asteeseen.

Orava oli paikalla, kyllakin vain yksi. Parhaimmillaan niitä on ollut kuusi kappaletta pihalla yhtä aikaa.  Tästä nappasin muutaman kuvan. Se ei yrittänyt kiivetä lintulaudoille niin että akrobatiaa näissa kuvissa ei ole.








Uroskardinaali sentään tuli aika lähelle, ja sain pari kuvaa (ei hirveän hyviä) jopa naaraasta. Niilla taitaa olla pesimäaika, kun en ole nähnyt yhtään vähään aikaan. Herroja kirkkaanpunaisissa höyhenpuvuissaan pihalla käy useasti.


Kardinaalinaaras

Naaras, paljon huomaamattomampi väritys kuin koiraalla

Kardinaalikoiras, vähän piilossa

Kardinaali on Ohion osavaltion lintu

Komea nokka


Kivoja lähikuvia sain myös punavarpusesta. Harmi taas, etta melkein kaikki tämän aamun kuvat on otettu lasin lapi, vinosta, ja aamu oli aika harmaa. Ihana kuitenkin nykyään, ettei kameroihin tarvitse filmiä niin että voi näpsiä niin paljon kuvia kuin sielu sietää!





Muutama kuva vielä punaolkaturpiaalista lintulaudalla:





Nuorempi koirani sanoo "EVVK" .. linnut ei oikein kiinnosta..




Kaneja en ole nyt pihalla nähnyt. Ne käyvät lähinnä illalla ja yöaikaan, mutta usein ne pomppivat pihoilla ihan keskella päivää. Harmi vaan että takapihan nurmikko on viikossa kasvanut aikalaiseksi viidakoksi, sinne voisi kätkeä jo kohta kokonaisen kanadanhanhen! Leikkasin eilen etupihan nurmen, ettei ovikello ala soida ja ihmiset ala tarjota nurmikonleikkuupalveluita. En jaksanut leikata takapihaa, kun piti odottaa löytämälleni irtokoiralle sijaiskotiin hakijaa (pitkä tarina...) Siispa se jää huomiselle!

Ja viimeiseksi  kuva sininärhestä: