Näytetään tekstit, joissa on tunniste amerikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste amerikka. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Kaupoissa Näkyvää: 4th Of July (Itsenäisyyspäivä)

Luullakseni tassa erilaisia pienia paukkupommeja. Vieressa lippalakkeja ja paapantoja.

Täällä on useita päiviä tai juhlia, joiden lähestyminen näkyy kaupoissa. Suurin on tietenkin joulu. Sen kanssa on pikkuisen rauhoituttu, mutta eräänä vuonna Walmart toi joulukoristeet ja muun krääsän kauppaan jo elokuun lopulla, heti kun 'back to school' eli koulutarpeitten myynti oli lopuillaan. 

Nyt lähin suuri juhla on '4th of July', heinäkuun neljäs, eli täkäläinen itsenaisyyspäivä, joka on varsinainen karnevaali. Joka kaupunginosa järjestää suuren ilotulituksen. Yleensä ennen  ilotulitusta on konsertti tai muuta viihdettä. Paikalla myydään mm. hot doggeja ja neonvalotikkuja. Päivä on vapaapäivä (paitsi vähittäiskaupassa) - tänä vuonna se osuu lauantaille, mutta esim. mieheni saa siita vapaapäivän, jonka voi sitten pyytää pidettäväksi  haluamanaan päivänä.

Rakettien ampuminen on Ohiossa luvanvaraista (esim. pienet paukkupommit ovat sallittuja), mutta ei se ihmisiä hidasta. Melkein jokainen talo, jossa on juhlat ampuu raketteja. Tätä olisi liian hankala valvoa niin etta yksityisiä ilotulituksia riittää. Paukuttelua kestaa yleensä ainakin viikon verran, koiraparkani (vanhempi) on aina kauhuissaan siitä.

Kaupoissa myydään tähtisädetikkuja juuri itsenaisyyspäivää varten. Ostan niitä aina silloin tälloin joulua varten (jolloin niitä ei myydä), kun täkäläiset eivät kerran ymmärrä kunnon joulutapojen päälle. Mutta hyasintit ovat täällä myos vain kevätkukkia, ja minulle ne ovat joulutuoksuja!

Juuri nyt, kuukautta ennen, kaupat ovat täynnä erilaista USA:n lipun väreissa koreilevaa tavaraa. Tavaraa alkoi olla esille jo viikkoja sitten. Tämän jutun kuvat ovat Meijerin tarjonnasta (postaan varmaan viela muittenkin kauppojen valikoimista erikseen, ainakin Walmartin). T-paidat, joissa on Amerikan lippu ja vuosiluku ovat myynnissä.  Samoin varsinaiset Amerikan liput - täällä lippuja ei tarvitse poistaa yöksi, ne saavat liehua ulkona 24 tuntia vuorokaudessa. Ihan meidän alueellakin on pari taloa, joilla on oma pieni lipputanko. Tangossa liehuu yleensa Yhdysvaltain lippu, mutta jenkkifutiskauden aikaan se usein vaihtuu OSU:n (Ohio State University) lippuun.

Piknikit ja erilaiset ruokajutut ovat itsenaisyysypäivänä  suosittuja. Kaupat alkavat tarjota uutta, tuoretta maissia juuri itsenäisyyspäivää varten. Grillatut maissintähkät ovat nameja! Kaupungit järjestävat myos paraateja, mutta niitä en ole kaynyt seuraamassa. Hot dog -nakkeja ja sämpylöitä on tarjouksessa juhlaviikolla. Ja tietysti Amerikan lipun väreillä koristetut paperilautaset, lautasliinat, pöytäliinat ja juomalasit käyvät kaupaksi.

Postitan kyllä enemmän varsinaisesta itsenaisyyspäivästä kunhan se on lähellä/käynnissä. Nyt vain halusin esitella kauppojen valikoimaa. Itsenaisyyspäivän jälkeen seuraava iso myyntikampanja taitaa olla 'back to school' eli 'takaisin kouluun'. Täällä koululaiset joutuvat ostamaan itse tarvikkeensa: kynistä, viivottimista ja vihkoista alkaen.

Paukkuvia tuotteita ja tähtisädetikkuja.

Amerikan lippuja. Liput muuten saavat täällä olla esillä läpi yön.


Pöytäliinoja ja lautasen alusia.

Vaatteet Amerikan lipun väreissä ovat suosittuja. Tässä t-paitoja ja joogahousuja.

Myos vauvat voivat osoittaa kansallishenkeään.

T-paitoja koristeltuina mm. ilotulituksen kuvilla.

Ja lippalakkeja.

Sukkia ja bandanoita.



Ja tietysti varvastossuja (flip flops)

En tiedä haluaisitko pitää näitä muulloin kuin Itsenäisyyspäivänä.


Potkupukuja ja lasten vaatteita.

Pyyhkeitä keittiöön tai piknikille.

Sekalaista tarjontaa.

Piknikille mm. paperilautasia ja lautasliinoja (itse ostin noita lautasliinoja).

Tiaroita, bandanoita, huiskuja, helminauhoja, tatuointeja...



Serpentiinejä täällä ei muuten tunneta. Konfettia, eli paperisilppua heitellään kyllä ahkerasti.

torstai 11. kesäkuuta 2015

Videoita: Käpytikka (Hairy Woodpecker)


Pieni amerikankäpytikka pitää kovasti isosta siemenkakusta. Se hakkasi siihen innolla reikiä, en tiedä mitä etsi siementen lisäksi. Ensimmäisellä ylimmällä videolla näkyy, kuinka tikkaa pörhöttää punaista päähöyhenistöään kivasti! Tuota en ole koskaan aikaisemmin nähnyt!

Alla viela pari muuta kivaa tikkavideota.



















tiistai 9. kesäkuuta 2015

Harmaaorava (Grey Squirrel)

Oravista on ollut kuvia, laitan tähän nyt viela pienen videon. Meidän alueen oravat ovat kaikki harmaaoravia, ja väri onkin paljon parempi suojaväri täkäläisessä maastossa ja puustossa kuin punaoravilla, eli suomalaisen värisillä oravilla. Suomalaiset sekoituvat aika hyvin männynrungon variin, mutta täällä pistäisi kylla silmään.

Tässäpä kurre ruokailemassa.


Päivän lintukuva: Sinisorsat


Kiinnostavat linnut, joista en ole viela postannut kuvia alkavat olla lopussa. Päivän saldo on yksi typerä sinisorsapariskunta, joka istuu keskellä takapihaa ja saa vanhemman koirani hulluksi! Ajan ne pois, ja parin minuutin päästä ne ovat takaisin. En ole asiantuntija, mietin, etta eivätko niitten pitaisi pesiä nyt? Ja jos pesivät, onko rouvalla pitkät ruokatauot ja munat/poikaset yksin pesässä?  Herrasorsa on jo vähän sen näköinen, etta kohta alkaa sulkasato

Sorsia tuli talvella etupihalla kymmenittäin, niin etta minun kai pitaisi olla tyytyväinen että nyt pihalta täytyy jahdata vain pari sorsaa kerralla. Mutta kuitenkin.. kumman paljon linnunkakkaa sita sorsastakin tulee!

PS. Kolibri kävi juuri katsastamassa takapihan syöttöautomaatin. Ei kelvannut, varmaan koska viime yönä satoi ja automaatissa oleva neste on varmaan laimentunut. Täytin se nyt uudella ruokintanesteella ja toivon, etta vierailija palaa! Sitten pitää vain olla vikkelä kameran kanssa!


















Broad Streetiä Pitkin: West Side ja ohi Hollywood Casinon



Viikonloppuna ajoimme pitkin Broad Streetia  keskikaupungilta länsipuolelle, Hollywood Casino -kasinon ohi. Otin kuvia myös keskikaupungista, mutta laitan niistä näkymistä ihan erillisen postauksen, jossa otan kuvia muualtakin kuin vain Broad Streetin varrelta.

Keskikaupungin ulkopuolella, melkein heti kun Broad ylittää Scioto-joen, näkymä muuttuu vähän ankeammaksi. Liikerakennukset ovat välillä nuhjuisia, tai liikkeet on suljettu ja ovet laudoitettu. Välillä näkyy kuitenkin kauniita vanhoja asuintaloja.

Hollywood Casino avattiin vuonna 2012. Ohio salli kasinojen avaamisen neljään suurimpaan kaupunkiin (Cleveland, Cincinnati, Columbus ja Toledo) vuonna 2009. Hollywood Casinon sijainnista oli jonkun aikaa kiistaa. Sitä haluttiin keskikaupunkiin, Arena Districtin alueelle, jossa on Nationwide Arena ja paljon ravintoloita ja baareja. Rakentajat olivat jo ostaneet ison tontin sitä varten, mutta loppujen lopuksi se päätyi kauas keskikaupungin länsipuolelle. Tietyt tahot kuitenkin olivat huolissaan kasinon mukanaan tuomista ongelmista - ja varmaan  Arena Districtin paikat eivat haluneet alueelle suurta kilpailijaa. Asiasta oli paljon lehdissä, mutta nyt en enää löytänyt noita artikkeleita ainakaan pikaisella verkkohaulla.

Kasinossa on yli 2000 slot machinea, mita ne nyt ovat suomeksi? Hedelmäpelejä? Yksikätisia rosvoja? Erilaisia pöytäpeleja on yli 70. Siellä on tietenkin myos ravintola. Ikäraja kasinoon on 21 vuotta. En ole koskaan käynyt. Paikka on aika kaukana meistä, ja toisaalta,  jos sinne menisin, todennäkösesti minut pitäisi raahata ulos raudoissa sen jälkeen kun olisin jäänyt totaalisesti slot machine'iden koukkuun! Rakastin Suomessa pelata hedelmäpelejä ja pajatsoa, mutta ihan pienellä markkamäärällä.

Kasino on valtava, ainakin parkkipaikkojen määrä on vaikuttava. Siellä on myös  'valet parking' -alue, jossa ajat oven eteen,  jätät autosi, ja työntekijät käyvät parkeeraamassa sen. On myos maksullisia parkkihalleja. Ulkona näkyvät  parkkipaikat ovat nähdäkseni maksuttomia.

Kuvia tahan juttuun on kertynyt paljon, Broad Streetin varrelta lähinna otin kuvia joka välissä. Rakennuksien nimiä en tiedä. Monet ovat vähän huonossa kunnossa, naapurustossa on vähävaraisempaa väkea. Sivukaduille emme lähteneet, kaikki kuvat ovat pääkadun varresta. Jotenkin tuo ökykasino köyhemmän naapuruston keskellä tuntuu oudolta.  Nähdäkseni  siella on kuitenkin turvallista, ainakin kun pitää järjen kädessä eikä lähde haahuilemaan oudolle alueelle keskellä yötä.




En ole varma, onko Jimmy Rean putiikki auki vaiko kiinni.

Välillä näkee kauniita vanhoja taloja.

Vankeinhuolto-osaston pääkonttori.

Viiden tähden automyyntiliike pilkottaa taka-alalla.






Paloasema on ihan uusi.



Precision exhaust - autokorjaamo.

Ministry - mita se nyt on suomeksi? Uskonnollinen paikka kuitenkin.


Uniforms - koulupukuja. Yksityiskouluilla on usein pukukoodi, jota taytyy noudattaa. Esim. paita ja khakihousut pojille, hame tytöille.

Rhodes Park -puistossa oli vilkasta. Parkkipaikalla sininen 'retkivessa'.


YMCA Hilltop Educare Center.



Käytettyjen autojen myyntiliike.


Uusi Family Dollar -liike on avattu. Sitä juhlistaa ilmapallo.

Tatuointiliike.
Tuholaistorjuntaa vasemmalla, vaatteita oikealla. Äärimmäisenä oikealla varmaan parturiliike.


Autokorjaamo, kolarien jälkeistä korjausta.


Baptistikirkon kulma.

Osa taloista on tyhjinä, ikkunat ja ovet paneloitu kiinni.

He tekevät veroilmoituksesi.

Ala-asteen koulu (elementary school)

Lääkärin vastaanotto ja apteekki. Aution naköinen Sunnuntaina.

Pieni terveyskeskus ja apteekki. Hiljaista on myos täällä.






Kolikoilla toimiva pesula. Suhteellisen yleisiä esim.  alueilla, joissa on vuokra-asuntoja.
Pawn Shop - panttilainaamo.

Tatuointiliike.

'Helppoja' lainoja autosi reksiteriotetta vastaan.

Oikealla toinen viiden tähden autoliike.

Täällä myydään ainakin autojen varashälyttimiä.

Ja tämä oli joskus toimiva keilahalli.

Pieni motelli.



Ja sitten Kasino. Pikkutiet veivät ensin parkkihalliin ennenkuin löysimme 'päätien'.



Toinen pääovi.



Ulkoparkkipaikkaa.


Takaosassa on viela tyhjaa aluetta, ei parkkipaikkoja.

Lähistöllä on isoja siiloja, en löytänyt t tietoa, mikä/kuka tämä on.




Kohti työntekijöiden sisäänkayntiä.

Kasinon parkkitalo.

Parkkipaikka rekoille ja matkailuautoille.