Susi ei koskaan oikein tykännyt muista koirista. Pari kertaa, kun olin sen kanssa kävelyllä, jostain pinkaisi paikalle pieni irtokoira, joka sitten näykkäisi Susia takajalasta. Tämän jälkeen kävelyillä aina muristiin, haukuttiin ja käyttäydyttiin huonosti, jos muita koiria tuli vastaan.
Olimme vähän huolissamme, miten Susi suhtautuisi uuteen tulokkaaseen. Tuohon aikaan kuitenkin olin kokoaikatöissä, ja halusin Susille kaverin päiväsajaksi. Kun Kimi saapui taloon, se juoksi suoraan Susin luo, ja haukkasi Susia nenästä. Onneksi ihan leikillään, ja Susi tajusi, että pentuhan tämä on.
Ihanasti ne leikkivät alkuaikoina, vaikka välillä kyllä äänet ja ilmeet olivat murhanhimoiset. Hurjempia ilmeitä tulee osaan 2.
Valitettavasti kun molemmat olivat täysi-ikäisiä, ne eivät enää pitäneet toisistaan. Pidimmekin niitä vähän erillään toisistaan ettei tullut tappeluita. Onneksi kumpikin oli aina oma, erilainen persoonansa. Kimi oli aina minun jaloissani. Susi tykkäsi aina enemmän olla omissa oloissaan, tai mieheni jaloissa. Kumpikin sai kyllä tasapuolisesti rakkautta ja ihmisaikaa, jos ja kun halusi!
