Onnistuin viimein virittelemään siemenkakun ketjun pituuden ja sijainnin niin, että oravat pysyvät poissa. Vieraita sillä on riittänyt, yleensä keijutikkoja ja varpusia. Isompi tammiraitatikka käy usein, samoin amerikannakkeli. Tässä ensin muutama kuva tammiraitatikasta, sen jälkeen nakkelista. Videolla esiintyvät molemmat!
Ainakin osin amerikkalaistuneen suomalaistaviksen kuvakertomuksia elämästä rapakon takana.
tiistai 2. helmikuuta 2016
maanantai 1. helmikuuta 2016
Kimi ja Susi leikkimässä, tammikuu 2008, osa 1
Susi ei koskaan oikein tykännyt muista koirista. Pari kertaa, kun olin sen kanssa kävelyllä, jostain pinkaisi paikalle pieni irtokoira, joka sitten näykkäisi Susia takajalasta. Tämän jälkeen kävelyillä aina muristiin, haukuttiin ja käyttäydyttiin huonosti, jos muita koiria tuli vastaan.
Olimme vähän huolissamme, miten Susi suhtautuisi uuteen tulokkaaseen. Tuohon aikaan kuitenkin olin kokoaikatöissä, ja halusin Susille kaverin päiväsajaksi. Kun Kimi saapui taloon, se juoksi suoraan Susin luo, ja haukkasi Susia nenästä. Onneksi ihan leikillään, ja Susi tajusi, että pentuhan tämä on.
Ihanasti ne leikkivät alkuaikoina, vaikka välillä kyllä äänet ja ilmeet olivat murhanhimoiset. Hurjempia ilmeitä tulee osaan 2.
Valitettavasti kun molemmat olivat täysi-ikäisiä, ne eivät enää pitäneet toisistaan. Pidimmekin niitä vähän erillään toisistaan ettei tullut tappeluita. Onneksi kumpikin oli aina oma, erilainen persoonansa. Kimi oli aina minun jaloissani. Susi tykkäsi aina enemmän olla omissa oloissaan, tai mieheni jaloissa. Kumpikin sai kyllä tasapuolisesti rakkautta ja ihmisaikaa, jos ja kun halusi!
Päivän lintu: Amerikannakkeli (white breasted nuthatch)
Amerikannakkeli on tuttu vieras pihalla. Se tykkää erityisesti maapähkinöistä. Linnun läsnäolon myös kuulee: jos pihalla on koira, ja nakkeli häiriintyy, se alkaa päästellä hyvin kaikuvia ääniä, jotka kuulostavat vähän honottavilta HONK HONK -tööttäyksiltä. Tööttäily ei lopu ennenkuin piha on tyhjä.
Tänöään se oli niin nopsa, etten ehtinyt saada kuin yhden kuvan ja muutaman sekunnin videon. Harvoin näen sen maassa, yleensä se joko juoksee ylös ja alas pitkin puiden runkoja, tai istuu siemenkakulla.
Alakuva on sama kuin ylempi, rajasin sen vain lähemmäksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)