Näytetään tekstit, joissa on tunniste saksanpaimenkoira. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste saksanpaimenkoira. Näytä kaikki tekstit

torstai 25. elokuuta 2016

Nicon kuulumisia



Eilen ehdin taas Nicon kanssa eläinlääkäriasemalla moikkaamaan sen väkeä ja punnitsemaan Nicon. Paino oli eilen 58,4 paunaa eli 26,5 kiloa. Sesse kasvaa!

Pentuhan Nico on vielä pitkään, vaikka kokoa on jo tullut. Asenne on tyyliä "Jos pystyn siihen, teen sen. Oli se sallittua taikka ei!" Niinpä vastaan tulee aina silloin tällöin näitten ensimmäisten kuvien kaltaisia tilanteita. Ei ole huomattu kieltää jotain, kun ei tullut mieleenkään, että esimerkiksi oleskelutuoliin voi kellahtaa koira! Yritä siinä taas pysyä vakavana, kun toinen on niin onnellinen ja tyytyväinen itseensä. Mutta kyllä Nico on kiltti ja oppivainen, suurimman osan ajasta.


Ihan lyhyt video Nicosta tuolissa:


Sohvan Nico valtasi jo ajat sitten, ja saa sinä kelliä ihan luvallisesti:






Pysyviä hampaita alkaa olla jo melkein täysi suullinen. Kaikki etuhampaat ovat jo kauniit, valkoiset pysyvät hampaat. Pari järkyttävän suurta poskihammasta on puhjennut, ja kulmahampaatkin alkavat työntyä näkyville. Alaleuan maitokulmahampaat ovat jo pudotteet. Yläleuassa ne ovat vielä paikoillaan, esiin puskevien vieressä.

Hyviä kuvia hampaista en saanut, kun sen verran Nico heilui. Parissa kuvassa sentään näkyy hammaskalustoa.

Kunhan hampaat vaihtuvat, eikä suu ole yhtä hellä alkaa päivittäinen hampaitten harjaus. Toivotaan, että kauniit valkoiset hampaat pysyvät hyvinä pitkään!






tiistai 9. elokuuta 2016

Viikkokuulumisia ja Nicon kuvia



Käytiin taas punnituksella maanantaina. Painoa ei ole tullut enää yhtä huimalla vauhdilla kuin aikaisemminm mutta herra kasvaa kuitenkin. Nyt vaaka näytti vähän yli 53 paunaa, eli reilut 24 kiloa.

Kaikki etumaitohampaat näyttävät vaihtuneen pysyviin hampaisiin, ja kylläpä ne ovat kauniit! Poskihampaatkin ovat alkaneet vaihtua. Yhden ainoan maitohampaan (poskihammas) olen löytänyt sohvalta, kaikki muut Nico on varmaan nielaissut.

En malta odottaa viileämpää keliä. Nyt on ollut kiire ulos lenkille heti aamukuuden jälkeen. Jo seitsemän aikaan alkaa olla liian kuumaa, kun aurinko alkaa lämmittää. Päivälämpötilat nousevat tuonna 30  asteen paikkeille. Viime aikoina ei sentään ole annettu varoituksia liiallisen otsonin takia, mutta niitä tuli pitkin kesää. Astmaatikkoja ja herkempiä henkilöitä pyydetään välttämään ulkona oloa. Ja ei tuonne mieli tee mennä pahimman kuumuuden aikana. Onneksi ilmastointilaite on pysynyt kunnossa korjaajan käynnin jälkeen (koputan puuta!)

Nurmikko rehottaa aika pitkänä. Toivon tässä, että jospa kuumuus saisi sen nääkähtämään ettei sitä tarvitsisi leikata ennen kuin alkaa viilentyä...

Tänään lähdin ruokaostoksille Kroger Marketplace -myymälään, koska halusin käydä siellä olevalla pankkini pankkiautomaatilla tallettamassa jokusen lompakossa lojuneen setelin. Täällä myymälöissä on usein sisällä  pankkien konttoreita ja automaatteja.

Ostoskeirroksen puolivälissä olin pankkiautomaatin kohdalla, ja syötin korttini vihreänä välkkyvään automaatin koloon. Automaatti kysyi tunnuslukua. Sen jälkeen se ilmoitti minulle, että korttini on takavarikoitu 'turvallisuussyistä'. Pari kunnon suomalaista ärräpäätä siinä pääsi ilmoille! 

Olin ihan varma, että olin laittanut tunnusluvun oikein, eikä se edes ollut kysynyt sitä uudelleen. Marssin kohti lähellä olevan konttorin ovea, sen pitäisi olla auki heti aamuyhdeksän jälkeen. Eli saisin varmaan korttini heti takaisin, vaikkakin joku joutuisin hakemaan sen automaatista.

Ja yllätys, yllätys, konttori ei ollutkaan auki. Se ei edes ollut siellä! Oven edessä oli iso kyltti, jossa pahoiteltiin, että lähin konttori löytyy kyltissä olevasta osoitteesta. Siinä oli onneksi myös puhelinnumero, johon sitten pikaisesti soitin. 

Konttori oli se, jota olimme käyttäneet aina silloin tällöin, vähän matkan päässä keskellä Gahannaa. Virkailija kertoi, että heillä ei ole mitään tekemistä tämän jo sulkeneen konttorin, tai heidän automaattinsa kanssa.  Eikä heilläollut pääsyä automaattiin. Jos tulisin heidän konttoriinsa, he voivat tilata minulle uuden pankkikortin. 

Siinä hässäkässä sitten unohdin, että olin vasta ostosteni puolivälissä. Halusin vain päästä pankkiin, ja saada asiat kuntoon. No, kotona on ruokaa täksi illaksi, teenpä uuden kauppareissun huomenna.

Konttorissa sitten ei onneksi ollut muita asiakkaita, ja pankkiiri oli mukava ja tehokas. Hän kertoi, että automaatista tuodaan heille sinne jääneitä kortteja yleensä aina loppuviikosta. Eli jos halusin korttini takaisin, voisin odottaa ja he soittaisivat, jos saavat korttini. Tai voisin tilata uuden kortin, jonka saisin postissa 5 - 7 päivän sisällä, ja sen mukana uuden kortin numeron. 

Päätin valita tämän jälkimmäisen vaihtoehdon, kun en tiennyt kuka automaattiin pääsee, ja milloin. Pankkiiri järjesti minulle uuden verkkotunnuksen ja tunnusluvun, ja kortti tilaukseen. Onneksi asia hoitui näin nopeasti. Mutta en voi kuin  ihmetellä: miten konttori voi sulkea itsensä, ja jättää automaatin päälle! Ilman varoituksia, että juu laita kortti tänne, takaisin sitä en saa!

Toimivassa konttorissa harmiteltiin tätä, kortteja sinne jää kuulemma aika lailla. Ja miksipä ei, automaatti näyttää ihan toimivalta. Ja kuka pentele sen sitten omistaa? Luulin, että kaikki pankkini konttorit ovat yhteydessä toisiinsa, mutta näköjään automaatteja sitten voi nakella ja jättää minne haluaa.. Kunhan ne eivät toimi?  En ymmärrä..

No niin, rant off.. tässäpä lisää kuvia Nicosta! Ja lopuksi yksi videokin, oli melkein unohtua!




















torstai 28. heinäkuuta 2016

Nicon viikkokuulumiset



Viime viikolla emme käyneet punnituksella, kun talossa kävi hälytysjärjestelmän korjaajaa, putkimiestä, ja muita juttuja. Eilen kuitenkin ehdin taas käydä eläinlääkäriasemalla, ja painoa on nyt 50,3 paunaa, eli melkein 23 kiloa! Potra poika, kokoa on nyt noin puolet Susin parhaitten päivien painosta. Nicosta tulee varmaan tosissaan iso. 

Kyselin samalla vierailulla vähän tietoja maitohampaitten/pysyvien hampaitten tilasta. Edellisestä pennusta kotona on aikaa jo oli 8 vuotta, enkä enää muistanut mikä on normaalia. Nicolla etuhampaista on osa nyt vaihtunut pysyviin hampaisiin. Osassa rivistöä hampaita on kuitenkin kahdessa kerroksessa, kun maitohammas ei ole vielä irronnut. Se näytti sen verran hurjalta, että kysyin onko aihetta huoleen. 

Mutta kuulemma ei, varsinkin etuhampaat vaihtuvat itsekseen, ja asettuvat ihan nättiin riviin. Toivon, että näin tapahtuu. Tiirailen kyllä suuhun, mutta kovin paljon en sinne pysty katsomaan, sen verran rajua vastustus on. Toivottavasti hampaitten irtoilun jälkeen voimme kuitenkin aloittaa jokapäiväisen hampaitten harjaamisen, ja purukalusto pysyy terveenä ja kauniina.

Kuvissa herra on kömpinyt vierelleni sohvalle, ja välillä nojailee läppäriin turhankin läheisesti. Ja en malttanut olla taas vilkaisematta etuhampaita. Sain jopa muutaman kuvan. Yhdessä näkyy ne päällekkäiset etuhampaat. Auts. Tämän jälkeen sain taas osakseni kunnon mulkoilua.











Auts.. toivottavasti tuo maitohammas irtoaa pikapuoliin itsekseen!




maanantai 25. heinäkuuta 2016

Bad koira!


Nico on viime aikoina ollut huonokäytöksinen ihmisten ruoka-aikaan. Olen laittanut ruokapöydän eteen pahvilaatikon osia esteeksi, ettei Nico pääse päydän eteen tai alle, silloin kun haluamme olla rauhassa. On helpompi, kun koira ei kiipeile syliin/sohvalle/pöydälle, vaan odottaa esteen takana. 

Viikonloppuna oli tosi helteistä, ja lämpötila oli yli 25 astetta jo aamuvarhaisesta. Kävimme vähän lyhyemmällä lenkillä, joten kai valitettavasti Nicolla oli ihan liikaa energiaa (pelasime pihalla kyllä palloa ihan urakalla, mutta se tapahtui myöhemmin illalla).  Katsoimme miehen kanssa telkkua ennen illallista. Nico oli pahvien takana, kunnes...

Kerta se on ensimmäinenkin. Joo, nostetaan koira pöydälle! Tai koira nosti itse itsensä.. Huokaus.. Ja sitten tästäkin huonosta tavasta pitää kouluttaa pois! 

Harmi, että koko juttu oli niin hassu, että minä ja mies naurettiin kippurassa. Koira kieppui pöydällä.. Yritä siinä vakavalla naamalla ja äänellä komentaa koiraa pois. Huokaus...

Mutta tosissaan. Koira oli lattialla yhtenä hetkenä,  pöydällä seuraavana! Nyt pahvit ovat korkeammat, ja pidän Nicoa silmällä.





sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Pysyviä hampaita alkaa ilmestyä



Tarkoitus oli ottaa kuvia Nicon hampaista. Etuhampaissa on useita uusia pysyviä hampaita, ja maitohampaita irtoilee. Sen verran suu on nyt kuitenkin arka paikka, että sinne ei paljon kurkistella.  Tai jos kurkistellaankin, koira ei pysy paikallaan.

Ideana tässä oli, että mies leikityttää lelun kanssa, ja minä sitten nappailen kuvia. Idea oli ihan hyvä, pystyin näkemään uudet etuhampaat ihan kivasti. kun suu oli auki ja leuka lelun ympäri.  Sen jälkeen Nico ei sitten ollut enää yhtä yhteistyökykyinen, ja heilui kuin heinämies! Mutta postaan nyt nämä otokset vaikka suurin osa on epästarkkoja. Mutta kun dokumentoin pentuikää, niin olkoon!

Olisi pitänyt laittaa kamera sporttimoodiin. Oh well. Parissa kuvassa sentään näkyy muutama komea, uusi pysyvä etuhammas. Ja parissa kuvassa sesse istui niiiiin nätisti ja hiljaa!

Nämä piti postata jo eilen, mutta melkein heti heräämisen jälkeen iski kunnon migreeni, ja päivän suunnitelmat menivät myttyyn. Uudet lääkkeet kyllä tepsivät kipuun, mutta koko päivän tuntui, että aivot olivat pumpulissa, ajatus ei kulkenut, ja oli uupunut olo. Tänään on jo parempi olo, mitä nyt kaikki hartialihakset ja olkapäät ovat täysin tulossa.






Tässäpä nyt näkyy yläleuan keskellä komea pysyvä hammas!


Välillä rauhoituttiin.