Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2008. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2008. Näytä kaikki tekstit

torstai 25. helmikuuta 2016

Rähinää 25.4.2008



Tämä on nyt varmaan viimeinen postaus vanhoista koirakuvista, enempää ei taida olla tallessa kovalevyllä. Pitää alkaa joskus käydä läpi poltettuja CD-levyjä, jos niistä löytyy lisää.

Tässä nyt kuvia huhtikuulta 2008. Kimi on jo aika ison näköinen. Ilmeet ovat taas kovin pelottavat, mutta oli ihan leikkiä tämäkin oli.






















keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Leikitään, 22.2.2008


Tässä pari koirakuvaa vuodelta 2008 taas, helmikuun loppupuolelta. Kuvissa vähän harvinaisempi ylösalaisin kääntynyt Susi. Lopussa Kimi lempipaikallaan, takan edessä.  Jo pennusta asti se nukkui mielummin kovalla alustalla. Susille kelpasivat pehmeät koiranpedit. 

Kimin pentuajoista muistan, kuinka se aina kiirehti nukkumaan. Pentu kaahasi  kovalla kyydillä takan eteen, suunnilleen putosi jaloiltaan mahalleen ja nukahti ihan silmänräpäyksessä.  Tuollaiset unenlahjat käyvät kateeksi!














sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Koirat leikkimässä, 16.2. 2008



Jälleen muutama kuva alkuvuodesta 2008. Taas leikitään! Hah kun matot ovat täynnä karvaa! Ennen koiran ottamista luin jostain, että saksanpaimenkoirat ovat legendaarisia karvanlähdön suhteen! Totta on! Ja Susi vaihtoi karvansa aina ihan väärään vuodenaikaan. Tuo lattiakarva helmikuussa on varmaan Susin kesäturkki, vihdoin vaihtumassa talviturkkiin.












keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Kimin korvat: 7.2. ja 14.2.2008


Helmikuun alussa 2008 luppakorvainen pentu alkoi saada oikeat pystyt korvat. Susi oli 13-viikkoinen, kun tuli meille. Ja silloin korvat olivat jo pystyssä. Kimin korvia pystyimme seuraamaan. Viikon verran pystyssä törötti vain yksi korva. Ainakin valokuvien päivämäärien mukaan sitten toinenkin korva nousi pystyyn helmikuun puolivälissä. 

Silloin sitä alettiin jo näytää saksanpaimenkoiralta!

Huh, matolla näkyy kuivunut pissilammikko.. Kimi oli ninjapissijä, teki tarpeensa ulos.. ja sitten vielä pienen lammikon sisään heti perään. Eikä siivoamisten kanssa aina ehtinyt perässä. Läntit huomasi vasta kun ne kuivuivat keltaisiksi.. Vuosia myöhemmin löysin ninjapissejä nurkista pöytien alta.. Muistot.. Uuden pennun hankinta saa kyllä odottaa ainakin vuoden!