Tiny, my Tiny.. Nico tuli meille pentuna, eli hänestä on enemmän kuvia, varsinkin pentukuvia. Tiny on meidän 'bonus puppy'! Aioimme hankkia Nicolle kaverin seuraavana kesänä (siis kesällä 2017, Nico syntyi maaliskuussa 2016), mutta saimmekin Tinyn loppuvuodesta 2016. Tinyn virallinen nimi oli Titus, mutta silloin meistä Tiny oli sopivampi nimi (Tiny näytti alkuun paljon pienemmältä kuin Nico, nimeksi siis Tiny eli 'pikkuruinen' )
Tinyn edellinen omistajaperhe erosi. Koira oli miehen, mutta hän ei voinut ottaa sitä uuteen asuntoon, ja vaimo ei sitten halunnut koiraa, Onneksi tämän vaimon tuttava otti meihin yhteyttä ja kysyi haluaisimmeko antaa kodin Tinylle. Muuten koira menisi koiratarhaan, ja sitten ties minne ja kenen haltuun.
Eka tapaamisella ihastuimme, Tiny oli energinen ja ennen kaikkea iloinen ja rakasti ihmisiä ja hellyyttä. Ja saimme hänet mukaan kotiin heti samalla matkalla, eli hänestä haluttiin eroon mahdollisimman nopeasti (ja ymmärrän kyllä. Vaimo ei halunnut koiraa, ja koira tuli perheeseen samaan aikaan kuin uusi vauva. Ja sitten vaimon olisi pitänyt pitää huolta vauvasta ja isosta koirasta, kun mies ei ottanut koiraa mukanaan).
Tänne saapuessaan Tinyllä oli korvatulehdus molemmissa korvissa, rokotukset yli puoli vuotta myöhässä, ylipitkät kynnet ja loputon halu olla rakastettu! Ensimmäisenä iltana Tiny haali kaikki löytämänsä koiralelut patjalleen, ja makasi niitten päällä. Päässä pyöri selvästi 'leluja, leluja, ja minä saan leikkiä kaikilla!'
Veimme Tinyn ihan heti eläinlääkäriin, ensinnäkin kastroitavaksi (Nicon kastroimme vasta myöhemmin, ja kaksi alfaurosta hormoneineen olisi ollut aika paljon tässä vaiheessa), rokotukset hoidettiin kuntoon ja korvatulehdukseen saatiin antibiootit.
Oli kiva tunne, kun menin hakemaan Tinyä eläinlääkäristä toimenpiteen jälkeen, ja heti kun koira näki minut, hän alkoi heiluttaa häntää ja hymyillä. Ihan kuin sanoisi 'Hei, tunnen tämän ihmisen! Tässä on minun uusi mami!'
Alkuun 'veljeksillä' oli vakavampaakin toraa, mutta nykyisin he tulevat hyvin toimeen. Leikkivät, painivat ja sitten nuolevat toisiaan, eikä enää ole varsimaisia tappeluita.
Tiny on varsinainen 'cuddler', eli rakastaa vain olla tiiviisti kyljessä, vierellä, lähellä. Kynsien leikkaus on vieläkin pelottavaa. Entiset omistajat kuulemma veivät hänet Petco'on kynsien leikkaukselle, ja siellä taisi sattua jotain pelottavaa. Vielä nytkin, parin vuoden jälkeen Tiny on pelokas. Antaa minun leikata kynnet, mutta pelkää, pelkää, pelkää. Ilme on aina niin pelokas, vaikka olen varovainen enkä satuta.
Luulen kuitenkin, että Tiny on täällä onnellinen. Saa astua matoille, on leluja, pelikaveriveli, ei tarvitse olla ulkona sateella, ei korvatulehdusta ja rontti nukkuu sängyssä (ja potkii minut aina hereille, kun venyttelee keskellä yötä). Ja puolustaa kotia vimmatusti. Oli kyseessä sitten takapihan kaniini, naapurin haukkuva koira, jäätelöauto, paloauto postiauto tai ihan vain naapurin lapset, vimmattu haukkuminen alkaa (sitä tässä treenataan vähemmäksi). Mutta tiedän, että olemme turvassa jos kaniinien invaasio alkaa!
Valokuvissa usein Tiny on vain pelokkaan näköinen. Onneksi tässä olen saanut muutaman otoksen, joissa näkyy iloinen, onnellinen koira - varsinkin kaksi alinta!
Love you, Tiny!
