Nappasin juuri kuvan säätutkasta. Tuuli on tietenkin just tuolta lounaasta .. (onko se lounaasta, southwest..) Anyway.. Sateen koko pituus taitaa mennä tästä Columbuksen yli (kuvan oikeassa yläkulmassa, pienen kämmensymbolin alla). Lännempänä, Oklahoma Cityn paikkeilla tulee jo lunta, tai räntää! Onneksi meillä on vielä paljon kinkkua, lisukkeita, suklaata ja Irish Creamiä! Pysytään sisällä ja jatketaan mässäilyä!
Koirat eivät tykkää. Niiden mielestä minä teen sateen, lumen tms. ikävän ilman. Saan aina vihaisia mulkaisuja, kun pitäisi mennä ulos kaatosateella. Eläintenomistajat varmaan tunnistavat katseet!
Mikä olisi sen surkeampaa, kuin peukalonkokoinen pieni märkä lintu. Kolibreja käy syomässä automaatilla joka päivä. Olen nähnyt koiraan pari kertaa, mutta en ole saanut siitä vieläkään kuvaa. Yhtenä aamuna istuin ulkona rappusilla kun odotin koiraa sisälle. Yhtäkkiä korvan vieressa alkoi niin voimakas pörinä, että luulin vähintään kimalaisparven pöllähtäneen paikalle. Mutta se oli närkästynyt herrakolibri, joka käski minun painua hemmettiin siitä ruokintapaikan vierestä.
Muutenkin kolibrit ovat vekkuleita. Muutaman kerran olen ollut keittiössä lasioven lähellä, ja ne ovat lentäneet oven eteen ikäänkuin sanomaan 'täytä automaatti tuoreella nektarilla! NYT!'
Ulkona on kaksi automaattia, punaisessa on kolibrien nektaria, oranssissa orioleile tarkoitettua appelsiininmakuista- ja tuoksuista nektaria. Orioleita ei ole kuulunut, mutta appelsiininektari maistuu kolibreille melkein paremmin kuin se tavallinen.
Tässä vähän ujostellaan.
Tänä aamuna sataa, ja kolibrineiti oli vähän kastuneen näköinen. Se lensi puun oksalle istumaan, kun odotteli että saisin koiran sisään pihalta. Sitten se lensi automaatille syömään. Paikalle kyllä yritti toinenkin kolibrineiti. Ensimmäinen lintu ajoi tunkeilijan jämptisti pois. Ärhäköitä ovat!
Teksti on kirjoitettu tiistaina iltapäivällä, jolloin myräkkä on pahimmillaan. Postaan tämän
vasta torstaina Tiistain jälkeen onkin ollut kaunista.
Myrskyt täällä voivat olla joskus kovinkin rajuja. Tiistain ukkonen paistoi ainakin roskapönttöjä pitkin katuja - kumma kun myrskyt sattuvat usein aina silloin, kun on roskienkeräyspäivä, ja roskalaatikot ovat katujen varrella. Niitä sitten kaatuilee ja tuuli usein heittää ne keskelle tietä.
Täällä oli päällä 'Severe Thunderstorm Watch', eli varoitellaan rajuita ukkosista iltaan asti. Parempi tämä kuitenkin kuin tornadovaroitus. Ensimmäisen puuskan sattuessa menin etukuistille ottamaan videota. Salamat eivät näy hyvin, kun on päivä, mutta jyrinä on ajoittain hyvin voimakasta.
Koirat olivat vähän hysteerisiä. Vanhempi koira alkoi pelätä ukkosia ollessaan puolen vuoden ikäinen. Silloin salama iski takapihan vieressä olevaan puuhun. Kuului valtava pamaus, kuin pommi olisi pudonnut takapihalle. Sähköt menivät poikki, valot sammuivat. Tietokoneet oli kytketty backup-paristoon, ne pysyivät päällä, mutta paristo alkoi pitää kovaa piippausta. Seuraavana päivänä huomasimme, että kellarin vedenlämmittimen kaasulla toimiva 'pilot light', pilottiliekki, oli sammunut, eikä meillä ollut kuumaa vettä.
Tuon salamaniskun jälkeen koira on aina alkanut kitistä, kun ukkostaa. Samoin jos sähköt menevät poikki ja backup piippaa, heti alkaa vingunta. Nykyisin annan ukkosen sattuessa maapähkinävoilla täyttämäni luut heti jyrinän alkaessa. Se rauhoittaa, kuin on namia ja tekemistä. Nuorempi koira ei varsinaisesti pelkää ukkosen jyrinää, mutta on oppinut vanhemmalta koiralta, että ukkonen on pelottava, tai ainakin, että pitää haukkua aina kun ukkonen jyrähtää.
Videoin myrskyä etukuistilta. Piti pysyä vähän kauempana takana, kun vesisade ylsi kuistin takaosaan asti, ja alkoi kastella minua ja kameraa. Videoihin sain muutaman kaatuvan roskapönton, ja kunnon sadetta.
Illaksi luvataan lisää ukkosta. Olkoon ukkosta, kunhan ei rakeita tai tornadoja....
Videot ovat aikajärjestyksessä, tuuli on kovin toisessa videossa:
Tuulen jalkeen sitten alkoi sataa, tietenkin juuri, kun piti kayda postilaatikolla. Kuuro oli kuitenkin aika nopeasti ohi. Ukkosen jurinaa kuului kaukaa, mutta ei niin kovasti, etta se olisi saikyttanyt vanhemman ukkosta pelkaavan koirani.
Aurinkokin ehti paistaa jo sateen jälkeen, nyt tällä hetkella kuitenkin näyttää taas harmaalta. Tutkan mukaan lisää sadetta ja ukkosta on tulossa aika pian. Tuulen suuntakin on vähän muuttunut, nyt se tulee suoraan lännesta.
Lämpötila on onneksi alkanut viilentya. Päivällä oli reilu 32 astetta, ja olo kuin saunassa vaatteet päällä.
Mieheni sanoi, etta sadetta on luvattu läpi koko viikonlopun ja pitkälle ensi viikkoon. Taitaa jaada kolibrit bongaamatta sadekeleillä :(
Aioin kirjoittaa tänään Ohion ja Columbuksen ruokakultuurista, mutta
jätän sen tulevaisuuteen. Käsivarsi vähän kiukuttelee, ja vanhempi
koira halusi ulos puoli kolmen aikaan yöllä, jonka jälkeen en juuri
saanut unta. Nyt olen jo aamusta uupunut ja kärttyisä. Niinpa pitempi
postaus jää loppuviikkoon.
Sain käytettyä koirat aamulenkilla. Lenkin loppupuolella alkoi
ripotella vähän vettä. Kotiin päästyä katsoin säätutkaa, ja kiva pikku
myrsky on matkalla tanne! Sää nähdä milloin se ehtii kohdalle. Juuri nyt
se näyttää olevan Daytonin kohdalla, ja Dayton on vähän reilun tunnin
ajomatkan päässä.
Pahoja ukkosia täällä on aina silloin tällöin. Onneksi tornadoja on
sentään suhteellisen vähän verrattuna esim. Kansasiin, ja muihin
'Tornado Alley'n paikkoihin. Tornadosireenit hälyttävät aina, jos
pilvissa alkaa nakyä suppilomaista muodostumaa. Silloin pitäisi mennä
kellariin, tai alimman kerroksen ikkunattomaan huoneeseen. Meilla
ongelmana on se, etta koirat kieltaytyvät menemästä alas kellarin
portaita. Ja tuollaista 40+ kilon hauvaa ei kanneta. Niinpa olen joskus
yksin kotona ollessani sulloutunut alakerran vessaan koirien kanssa.
Oneksi tornadon 'touchdown', eli maahan asti yltäminen on ollut harvinaista meidän lähellä (koputan puuta).
Tornado alleyn alueella on tuhoutunut kokonaisia pikkukaupunkeja. Joskus
täälläkin on kuolonuhreja, lähinnä jos tornado paistaa hajalle
trailerin, eli pysyvään asumiseen käytetyn pitkän 'asuntovaunun'.
Trailer-puistoja on kuitenkin paljon, niissä asuu usein vähän vähävaraisempaa vakea. Traileriin saa sähköt, kaasun, veden. Se on paljon halvempi kuin talo, mutta myös turvattomampi. Paha tornadon sattuessa, ja myös tulipalo voi tuhota trailerin minuuteissa. Lähinnä ihmisia kuitenkin loukkaantuu puiden kaatuessa, tai salaman iskuista.
Meidan pahin myrskyvaurio on aiheutunut rakeista. Joskus harvoin niita
tulee maahan golfpallon kokoisina. Yksi sellainen myräkkä lomotti ulkona
pihatiella ollen auton. Katto ja toinen sivu täynnä lommoja,
tuulilasissa pitkä halkeama. Talon katto ja vinyylipaneelit kahdelta
sivulta piti uusia, kun kaikki oli reikäjuuston näköista. Onneksi
vakuutus korvasi. Nämä raemyrskyt ilahduttavat varmaan autokauppiaita (vitsi!),
kun suurin osa varastosta istuu ulkona.. Jokunen vuosi sitten ainakin
yhdellä autokaupalla oli ale, jossa myytiin lommoisia autoja.
Talot muuten eivat ole 'puutaloja'.. ulkoseinä on lastulevyä, jonka
päälle sitten laitetaan muoviset paneelit niin että talo näyttää
puupintaiselta. No, etusivun tiili- tai kiviverhouksetkin ovat vain
parin sentin paksuisia levyjä. Huijausta, sanoo Suomalainen!
Nyt annan kädelle lepotauon ja alan odottaa ukkosta. Toivottavasti sähköt eivat katk