Syysmaisemia Columbuksesta marraskuun alussa

Kauneimmat syysvärit ovat jo kadonneet, suurin osa vaahteroista on nyt paljaita. Ihan lehdetöntä ei kuitenkaan vielä ole. Otin eiliselta ajelulta joitakin kuvia. Ensimmäisissä näkyy meidän asuinalueella olevia Bradford Pear -puita. Niiden lehdet ovat yleensä viimeisiä, jotka muuttavat väriä ja putoavat. Nytkin ne ovat vielä suurimmalta osaltaan ihan vihreitä, mutta latvoissa näkyy punaisen ja oranssin sävyjä.

Nurmikot ovat vielä vihreinä. Lämpötilat kyllä vaihtelevat aika kovasti. Keskiviikkona taisi olla yli 20 astetta, kävin kaupassa t-paita päällä, takkia ei tarvinnut. Tänä aamuna sitten oli pari astetta pakkasta. Maa oli kuurassa ensimmäistä kertaa tälle vuodella, ainakin ensimmäistä kertaa kuurassa senkin jälkeen, kun aurinko oli jo  noussut. On meillä taitanut olla jo pari pakkasyötä aikaisemminkin, mutta viime yö tuntui olevan kylmin tähän astisista.

Viikon varrella on tullut sadetta, onneksi nyt viikonlopuksi vähän kirkastui niin että sain otettua vielä vähän kuvia. Muutamia värikkäitä vaahteroita on vielä katujen varsilla. Jostain syystä kaikki näkemäni tammet ovat olleet täynnä ruskeita lehtiä, yleensä ne muuttuvat tummanpunaisiksi. Joissain puissa on myös kauniita punaisia marjoja. 

Joulukuussa sitten viimeistään alkaa olla talvisen näköistä. Täällä 'talvisen näköinen' lähinnä tarkoittaa sitä, että lehtipuut ovat paljaina ja nurmikot ovat kuivahtaneet ja kellastuneet. Ensi kertaa vierailin Ohiossa talvella jouluna 1997, ja se oli aika yllätys. Matkalaukussa oli paksuja talvipuseroita ja sukkahousuja, ja sitten täällä oli harmaata mutta varmaan 10 lämpöastetta koko viikon. Paksuja sukkahousuja en ole täällä tarvinnut, ja talvella suurimman osan ajasta kuljen lenkkarit jalassa. Talvikenkiä minulla kyllä on, mutta niissä ei ole vuoria, ja Suomessa niillä jalat jäätyisivät välittömästi.  

Nyt siis muutamia kuvia, eivät ole yhtä kauniita kuin lokakuussa ottamani! 

Oikein hyvää Isänpäivää sinne Suomeen. Meillä sitä vietetään jo kesäkuun kolmantena sunnuntaina, eli ei tänään (vaikka Äitienpäivä on yhtä aikaa!)

Tämä vaahtera ei ole vielä pudottanut lehtiään.

Osassa puista lehdet ovat muuttuneet vain ruskeiksi.

Väriläiskä

Tämä näyttää aika tyypilliseltä takäläiseltä syyskuvalta: Harmaata

Punaisia Burning Bush -pensaita

Vastaan tuli nätti klassikkoauto

Tässä vähän karumpaa maisemaa: paljaita puita ja iso tietyö I-27:llä.

Burning Bush - pensaan syysvärejä

Minulla on etupihalla useita Burning Bush -pensaita, jotka ovat vaihtamassa väriä. Burning Bush, Pallesorvarinpensas (Euonymus alatus), on alunperin Kiinan keski- ja pohjoisosista ja Japanista kotoisin oleva koristepensas.  Ja minullekin uutena tietona tuli, että se katsotaan haitalliseksi vieraslajiksi Pohjois-Amerikan itäosissa. Sen myynti ja tuominen osavaltioon on kielletty Massachusettsin ja New Hampshiren osavaltiossa.

Se kukinnot ovat pieniä ja valkoisia, ja marjat ovat kauniin oransseja. Ne ovat kivan näköisiä talvella, kun kasvi on paljas. Ilmeisesti ne eivät maistu linnuille, koska ne on aina jätetty rauhaan vaikka esimerkiksi Bradford Pear -puun marjat menevät kaupaksi.

Tänä syksynä teitten varsilla on ollut upean hehkuvan punaisia Burning Busheja, minun pensaistani on vasta yksi vaihtanut väriä. Harmittavasti kuvissa väri on vähän liian hailakka ja melkein purppuraan vivahtava. Ilma on kuitenkin ollut harmaa, eikä aamuaurinko ole paistanut. Pensaat ovat varjossa suurimman osan päivää niin että yritin ottaa kuvia aamulla. Viime yönä satoi, lehdet ovat kuvissa vieläkin märkiä.

Muutama marja näkösällä.

Takimmaiset pensaat ovat vielä suurimmaksi osaksi vihreitä.

Lopuksi tässä pari kuvaa lähistöllä olevasta pensasaidasta. Ensimmäinen kuva on lokakuun alkupuolelta, jolloin pensaat alkoivat punertaa. Seuraavissa sitten väri on jo kokonaan punainen. 

Tällä viikolla on satanut ja tuullut kovaa, vaahterat alkavat olla jo lehdettömiä. Vielä näitä Burning Bushin tapaisia väriläiskiä kuitenkin on, vielä kun vain saisi auringonpaistatta mukaan!

Dawes Arboretum - syyskuvia, osa 3

Tässä loput kuvat viimeviikkoiselta Dawes Arboretumin retkeltä. Ensimmäiset on otettu metsäpolun varrelta.  Teimme pienen kävelylenkin metsän keskellä ja kävimme katsomassa pienen 'sokerimökin'. Se on auki vain silloin, kun on vaahterasiirapin valmistusaika. No, vaahteroita täällä kyllä riittää. Metsässä oli kaunista, kun maa oli täynnä keltaisia lehtiä. Täällä metsäpoluilla käveleminen on aika harvinaista herkkua, metsään kun ei voi poiketa noin vain, ainakaan kaupunkialueella. Pitää olla puisto, ja merkityt, usein jopa päällystetyt polut siellä.

Muutamissa puissa ja pensaissa on kauniita punaisia marjoja. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä lajia ne ovat. Täällä ei kasva pihlajoita, enkä ole nähnyt edes orapihjaloita koristepensaina.  On puita, joihin tulee marjoja, joista linnut tykkää. Näitä on esimerkiksi meidän etupihan koristepäärynä (Bradford Pear). Siihen tulee pieniä, vähän pihlajanmarjaa suurempia marjoja. 

Täällä näitä puita on melkein joka pihalla, ja syksyllä kaikki autotallin ulkopuolelle parkeeratut autot ovat sitten täynnä punertavaa linnunkakkaa. Ne marjat ovat myös kamalan tahmeita kypsyessään. Alkuvuosina, kun puu oli aika pieni, laitoin siihen jouluvaloja verkossa. Ja tammikuussa kun aloin poistaa kyhäelmää totesin, että eipä ollut hyvä idea. Kun olin lopettanut, huomasin että valot, verkko, tukka, takki, housut, kädet.. kaikki mahdollinen oli täynnä siirappimaisia marjatahroja, joita ei ollut helppo poistaa.

Sypressisuo oli kuivunut. Postasin siitä kuvia keväällä, kun paikka oli veden vallassa ja kaikki juuret tököttivät ylös lammikosta. Silloin sain kuvia vedessä asustavista sammakoista ja käärmeistä. Nyt ne olivat kadonneet jonnekin kosteammille seuduille, vai olivatkohan jo talvipesissään. Maa oli kuitenkin kuiva, niin että juuret pystyi näkemään kokonaan.

Kesän aikana Arboretumiin oli rakennettu uusia ajoreittejä, jotka kiertelivät paikan takaosassa. Puiston takana on ihan tavallinen farmi, joka näköjään kasvattaa kurpitsoja ja maissia. Nehän ne ovat täällä tavallisimpia, soijapapujen lisäksi.