Elämänlanka oli uhkeana viime viikolla. Elokuinen helle sai sen kukoistamaan kauniisti. Harmi, ettei ollut aurinkoista, kun otin nämä kuvat. Ehdin kuitenkin saada kuvat otettua, ennen kuin kova ukkonen ehti päälle. Sitten vettä tulikin läpi koko päivän.
Ainakin osin amerikkalaistuneen suomalaistaviksen kuvakertomuksia elämästä rapakon takana.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste morning glory. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste morning glory. Näytä kaikki tekstit
lauantai 27. elokuuta 2016
torstai 14. heinäkuuta 2016
Elämänlanka kukkii
Elämänlanka eli morning glory on aloittanut kukintansa. Minulla sitä kasvaa postilaatikon ympäri, ja joka vuosi se siementää itse itsensä, eli minun ei tarvitse tehdä mitään saadakseni sen kasvamaan ja kukkimaan. Kukkia on vain yhtä väriä, ja joskus on tehnyt mieli ostaa toistakin väriä ja katsoa saisinko senkin kukoistamaan. Postasin näitä kuvia viime kesänäkin, mutta milloinpa kukkakuvia olisi liikaa!
Alla olevat kuvat otin lähempänä puoltapäivää, ja englanninkielisen nimensä mukaisesti kukinnot kukoistavat vain ihan aamulla, ja alkavat nääkähtää päivän edetessä.
Nämä seuraavat sitten ovat tältä aamulta. Kukinnot ovat kauniisti auki aamukahdeksan aikaan. Kukkia ei ole vielä paljon, mutta eikähän niitä ala tulla lisää tässä seuraavien viikkojen aikana.
sunnuntai 6. syyskuuta 2015
Kaunista alkusyksyn/loppukesän aamua!
Kalenterin mukaan alkaa olla jo syksy, vaikka se ei ihan vielä täälläpäin näy. Suomessa kuulostaa jo olevan aika lailla syksyisempää. Aamulla oli tas parikymmentä astetta jo seitsemän maissa, ja kaunis auringonnousu. Kuvat aamuauringosta ovat kovin eksoottisia, kun kaikki näyttää oranssilta! Luonnossa taivas ei ollut noin dramaattisen näköinen!
Nappasin kameran ja otin vähän kuvia ennenkuin luonto alkaa muuttua syksyisemmäksi täälläkin. Elämänlanka kukkii vielä kovasti.
Kimalaisella on kiireitä:
Talon sivustalla kasvaa myös pari elämänlankaa:
Kuistin viereen ostin loppukesästä uuden kiinanruusun. Edellinen kuoli ulkona talven aikana. Nämä oranssinpunaiset, pitkävartiset eivät kestä edes täkäläistä talvea. Niinpä tämän olen jättänyt purkkiin ja tuon sen talveksi sisälle. Ensi keväänä pitää ostaa puska, joka on talvenkestävä ja istuttaa se kuistin vierelle!
Takapihan puun latvassa oli paljon lintuja, jotka punersivat kivasti nousevan aamuaingon loisteessa. Otin niistä pari kuvaa, ja kuvissa näkyi myös tilhiä (waxwing)! Niitä en ole täällä koskaan aikaisemmin nähnyt! Pihalla niitä ei ole käynyt syömässä. Lienevätkö vain parkeeranneet puut latvaan nauttimaan vähän auringosta ennenkuin jatkavat muuttomatkaansa? Joka tapauksessa kiva yllätys!
Rajatuissa kuvissa tilhet näkee selvästi:
Lopuksi pari lyhyttä videota linnuista (tilhet vasemmanpuoleisessa puussa. En ottanut niistä enempää videota, kun sinä vaiheessa en tunnistanut niitä tilhiksi!)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)