Potilas on nyt jo kotona

Koiran hammasoperaatio on nyt ohi, ja toivotaan, että toipuminen sujuu hyvin! Nyt poistettiin yläkulmahammas, jonka juureen oli hiipinyt tulehdus ja pari muuta huonossa kunnossa ollutta. Koko operaatio keski nelisen tuntia.

Neiti oli ensin yllättävän virkku, kun se tuotiin toipumaan nukutuksesta. Koira nosti päätään ja oli valpas. Tämä ei kuitenkaan kestänyt kauempaa, ja sitten alkoi taas syvä nukkuminen. Koira kuorsasi peittojen alla, kieli roikkuen. Puolen tunnin päästä tippa poistettiin, kuorsaaminen jatkui. Tunnin päästä sesse sai vielä pienen annoksen morfiinia, mikä ei auttanut virkistymisen kanssa. Kuvissa torkutaan toipumishuoneessa nätin nallehuovan alla, tiputus vielä päällä. (huovan kuvat olivat peilikuvina, vika ei siis kamerassa.)

Parin tunnin odottelun jälkeen sitten piti saada koira ylös ja autoon, mikä ei ollut helppoa. Ihmeesti koira kuitenkin pysyi jaloillaan ja käveli itse autoon asti. Sitten yhden hoitajan ja mieheni kanssa onnistuimme hinaamaan koiran takapenkin lattialle. Sitten puristauduin takapenkille koiran viereen ja ajoimme kotiin.

Kotiin ajettua koira ei osoittanut mitään yhteistyöhaluja, senkun rötkötti  auton lattialla, pää penkillä ja kuolasi. Päätimme ajaa hakemaan pikaruokaa illalliseksi, kun kello oli jo yli kuuden. Toiveena oli, että ehkäpä koira piristyisi vähän ajelun aikana.

Koira oli edelleen yhteistyökyvytön kotiin palattua. Varttitunnin houkuttelun ja pähkäilyn jälkeen ainoaksi vaihtoehdoksi jäi koiran poistaminen hinaamalla se takaperin pois autosta. Onneksi jalat vähän kantoivat eikä kukaan hermostunut, ja vihdoin koira oli onnellisesti poissa autosta. Yritin käyttää sitä nurmikolla pissalla, mutta jalat eivät oikein kantaneet niin että mentiin sisälle.

Kotona sitten koira oli vielä täysin pilvessä koko illan. Odotin kitinää jossain välissä, mutta kuorsaamiseksi se meni. Vähän vähiin jäi yöuni, kun heräsin vähän väliä, ja piti tarkistaa, että koira hengitti. Ihmeesti se ei halunnut edes ulos. Yritin, mutta kaatuiluksi se toikkaroiminen meni niin että päätin odottaa kunnes se itse haluaa ulos.

Nyt aamulla on annettu kipulääkkeet, antibiootit ja käyty ulkona. Kävely sujuu jo mallikkaasti, vaika energiaa ei ole paljon. Ilokseni sain myös syötettyä koiralle yhden pikkupurkin vauvanruokaa (ei kovin innostuneesti) ja silputtua keitettyä kanaa (se meni alas reippaasti!). Vesi ei ole vielä maistunut, ehkä intubointiputki on vähän ärsyttänyt kurkkua. Onneksi kädenlämpöiseksi lämmitetty laktoositon maito on vähän maistunut.

Sohvallekin neiti onnistui kiipeämään. Tässä se nyt tuhisee ihan vieressä ja nukkuu aamulääkkeiden jälkeen. Antibiootteja on kokonaisuudessaan kahdeksi viikoksi. Kipulääkkeitä on jo lonkkien vuoksi talossa, ja niitä annan samoin kuin aikaisemmin, joka 8. tunti. Lisäksi sain toista kipulääketta, jota annan kaksi kertaa päivässä, ja sitä on kymmeneksi päiväksi. Varastossa on paljon vauvanruokaa, ja keitettyä kanaa, riisiä ja kurpitsaa mössään ruuaksi, kun ruokahalu on palannut. Nyt näyttää maistuvan hyvin vain pelkkä kana. Pehmyttä ruokaa kaksi viikkoa. Vaikka melko hampaattomana pehmeää ruokaa tulee senkin jälkeen!

Eiköhän tässä koira ala toipua, toivotaan parasta. On helpottunut olo, kun operaatio on ohi, vaikka on paha mieli siitä, että hammastulehdus ylhäällä huulen rajassa jäi huomaamatta näin pitkään.

Kuvissa alla Susin tyylikkäät ajellut puudeliranteet.. Suonta tippaa varten piti etsiä molemmista jaloista, niin että karvat tuli ajeltua. Keltaisen siteen olen laittanut kynnen päälle, koska Susi alkoi hieroa naamansa kipeää puolta tassulla ja naarmutti silmänalustaansa.  Kuvat eilisillalta. Koira on aika tööt, ja kieli roikkui vielä ulkona.

Bonuksena pari kuvaa Eastonin koristelluista puista auton ikkunan läpi otettuna, matkalla hakemaan pikaruokaa illalliseksi. Kunhan nyt koira toipuu alan ottaa kuvia jouluvaloista.

Viisaudenhammasoperaatio on onnellisesti ohi!

Aika oli 4:30 iltapäivällä, ja pyyntö saapua 15 minuuttia aikaisemmin. Olimme paikalla vähän jälkeen neljän, ja pääsin heti lekurin puheille ja puudutus laitettiin 4:15. Tasan 4:30 olin sitten jo naama turtana. Koko operaation oli yllättävän nopea.

Kirurgi kertoi, että todennäköisesti poraa hampaan kahtia, kun se oli ikenen sisässä ihan poikittain. Kuulinkin poran ääntä, sitten alkoi ilmeisesti pihtien kanssa kova vääntö, joka oli operaation epämiellyttävin osa. Tuntui, että leuka menee sijoiltaan.

Kaikki ilmeisesti sujui hyvin, sillä valmista tuli reilussa 10 minuutissa, ja tähän kuului vielä haavan tikkaus. Varoituksena oli, että on 5 prosentin vaara, että oikeanpuoleisesta alahuulesta katoaa tunto pysyvästi, jos hermo menee. Mutta ainakaan luuhun hänen ei tarvinnut koskea, mistä hän myös varoitteli.

Sitten mies toi minut kotiin, apteekin kautta. Sain antibiootteja, 800 mg ibuprofeenitabletteja ja myös Oxycodone/parasetamoli -combon. Puudutus on vielä päällä niin että kipuja ei ole. Eiköhän noilla lääkkeillä pärjää. Antibiootteja on viikoksi, en ole katsonut kuinka kauan kipulääkkeitä. Ja tikit liukenevat itsestään.

Kuumaa ei saa suuhun laittaa 24 tuntiin. Niin että nyt odotellaan ja katotaan miten yö menee. Syödä jo saisin, mutta toistaiseksi ei ole ruokahalua, kun suussa on veren makua.

Homma on kuitenkin takanapäin!! Toivottavasti kivut eivät ole kovin kamalat kun puudutus katoaa.

Tikit näyttävät olevan ihan sivulla. Pikkuisen verta tihkuu, mutta muuten OK. Takimmainen haavanreikä taitaa olla puudutusainepiikistä.

Päivitys seuraavana aamuna (26.9.):

Yö meni suhteellisen hyvin. Päätin turvautua yöksi kaiken varalta Percocetiin, eli oxy/parasetamoliin, koska puudutus alkoi hiipua. Poski oli hellä, mutta ei varsinaisesti kipeä eikä sitä särkenyt. Heräsin keskellä yötä, ja poski oli vähän kipeämpi. Päätin ottaa toisen oxy-combon, koska ohje sanoi joka 4 - 6 tunnin välein, ja oli kulunut melkein 5.

Jostain syystä heti, kun olin saanut tabletin alas, iski aikamoinen pahoinvointi ja silmissä vähän vilisi. Toikkaroin takaisin sänkyyn, ja vaikka matkaa oli vain muutama metri, tuntui että en selviä. Mies oli vielä alakerrassa katsomassa telkkua. Mietin, että pitäisikö alkaa huhuilla, mutta päätin katsoa josko olo paranee.

Pääsin onnellisesti sänkyyn asti, vaikka silmissä jo pimeni ja jalat tuntuivat pettävän. Sinä sitten makoilin kylmässä hiessä puolisen tuntua ennenkuin olo parani. Vähän jo oksetti, mutta onneksi ei sen pahempaa. Reaktio oli varmaan näin raju, koska en ole tottunut voimakkaisiin kipulääkkeisiin, enkä ollut syönyt mitään lounaan jälkeen. Illalla ei kertakaikkiaan tehnyt mieli ruokaa.

Nukahdin kuitenkin uudestaan eikä loppuyönä sattunut sen kummempaa. Nukuin ihan aamuseitsemään asti, eikä aamulla ole ollut huimasta eikä pahoinvointia. Koirat kuitenkin vein vain takapihalle. Tänään ei lenkkeillä!

Poski on hellä, ja mukavasti valtavan kokoinen. Oikea puoli naamasta on ihan neliskulmainen edestä katsottuna, ja sivulta hyvin pullistunut. Alla kuva poskesta sivulta päin.

Otin nyt aamulla yhden 800 mg ibuprofeenin, ja toivottavasti noilla tableteilla pärjään päiväsaikaan. Kipu on melkein poissa nyt kun lääke alkaa vaikuttaa. Hassua on, että nieleminen tekee kipeää, mutta muuten ei ole kipuja.

Söin juuri aamiaiseksi muussatun banaanin, nami! Aamukahvi pitää joko jättää väliin, tai nauttia kylmänä. Kuumaa ei suuhun saa laittaa ennenkuin 24 tuntia leikkauksen jälkeen. Muistin ottaa antibiootinkin!

Pitänee kaivaa kylmäpussi esiin seuraavaksi, ja koittaa vähän rauhoittaa tuota poskea.

Laitan tänne lisää päivityksia, jos on tarve. Ainakin nyt olo on ikan OK. Tunto palasi huuleen jo eilen illalla, niin että hermo on kunnossa! *Happy Dance (slow!)*

26.9.

Eilen illalla se odottamani mustelma ilmestyi. Nyt naaman oikea puoli on Kippari-Kallen ja häkkinyrkkeilijän naaman välimuoto. Turvotus vain lisääntyi kylmäpussista huolimatta.

Eilen illalla myös ruoka maistui, laitoin sieni-nuudelisoppaa ja söin sitä haaleahkona. Nyt aamulla heräsin aikaisin ja nautin kupillisesta kahvia, laitoin siihen vähän kahvikermaa että ei ole liian kuumaa. Kivut ovat aika lievät, lähinnä poski on ulkopuolelta hevit hellä. Heräilin yöllä, kun täkin kulma sattui siihen. Nousin jo neljän jälkeen, kun oli kumman pirteä olo. Ja nppasin vain 400 mg ibuprofeenia ison 800 mg tabletin sijasta nyt herättyäni. Katsotaan riittääkö. Sen verran energiaa oli, että kaytin koiratkin pikkuruisella lenkillä.

30.9.

Hyvin on mennyt (koputan puuta!). Kipuja ei ole juuri ollut, poski on ollut lähinnä hellä. Mustelma leuassa on vielä suuri, mutta se on hiipumassa. Olen hautonut sitä lämpimällä, ja suurin osa mustelmasta on nyt keltainen. Toivon, että se katoaa pian niin että pääsen kauppaan.  Turvotus on jo kadonnut, mutta mustelmä on kutenkin suuri ja näkyvä.  Antibiootteja on jäljellä vielä muutamaksi päiväksi. Katson pärjäänkö tänään ihan ilman kipulääkkeitä. Itse ientä ei ole särkenyt, lähinnä leukaperiä on jomottanut. Olen syönyt pehmeitä ruokia, korkeintaan nuudelikeittoa. Voi kun tekee mieli jotain rapeaa.. Mutta maltan mieleni ensi viikkon asti. Haluan olla varma, että kaikki alkaa parantua kunnolla.

2.10.

Turvotus on hävinnyt. Poskessa on yksi pieni hellä alue, joka taitaa olla poistetun hampaan viereisen poskihampaan juuri. Se tuntuu paksummalta eikä tykkää koskemisesta, mutta varmaan ärsyyntyi kun vieressä rouhellettiin. Poski on vieäkin se verran värikäs, että pysyn kotona. Pari päivää tässä poskessa ja leuassa on ollut kämmenenkokoinen rikinkeltainen mustelmanjämä, joka kyllä olisi  pelotellut ihmisiä kauppareissulla. Se alkaa vihdoin hiipua, mutta ei ole kadonnut.  Onneksi aamulla on pimeää siihen aikaan kun vien koirat pitemmälle lenkille niin että kukaan ei pällistele.

Buranaa otan kerran tai pari päivässä, kun leukaa vähän jomottaa. En usko, että leikkauskohta on kipeä.  Taitaa vain leuka vihoitella, kun sitä on revittu joka suuntaan. Antibiootit sain viikoksi, tänään siis on vuorossa viimeiset!

Pehmeää ruokaa olen syönyt nyt viikon, alan tulla hulluksi! Mutta olen tässä lukenut verkosta kaikki mahdolliset toipumisohjeet ja kertomukset, ja vainoharhaisena pelännyt dry socket'ia eli onko se nyt suomeksi hammaskuopan tulehdusta.

Hampaat olen harjannut normaalisti, paitsi leikkauskohdan viereisiä poskihampaita olen varonut. Tekisi mieli harjata ne kunnolla, kun mielessä on, että siellä on pöpöjä. Mutta en vielä uskalla. Vähän olen sorkkinut aluetta suuveteen kostutetulla pumpulipuikolla niin että saan sinne vähän desifiointia.

Mutta eikähän tämä tästä!

Koirien pito on kallista - Mutta sen arvoista

Alkuperäinen postaus 31.3.2015.

Reilu seitsemän vuotta sitten meilla oli iso koira, ja pentu. Nyt molemmat ovat isoja ja syövät paljon. Koiranruokaan siis uppoaa paljon rahaa, mutta täällä eläinlääkärikulut ovat myos isot!

Suomessa lapsena meillä oli koira, ja sen kuoltua toinen. Kumpaakaan ei juuri elainlääkärissä käytetty, vasta vanhuuspaivillä kun ensimmäiselle tuli syöpä ja toiselle sydänvaivoja. En kyllakään tiedä joudutaanko nykyään Suomessakin koirille laittamaan puutiaisten estoja tai tarvitaanko rokotuksia. Mutta ei ennen.

Kaivoin juuri esiin Heartgard ja Frontline-pakkaukset huomista varten. Kevät on alkamassa, niinpä tarvitsen Frontlinea, joka on puutiaisia ja kirppuja vastaan annettava esto. Se on ampulli paksua nestettä, joka imeytyy koiran niskasta verenkiertoon, ja on kai niin pahaa, etteivat kirput tai puutiaiset halua imea vertä. Heartgard on puolestaan sydänmadon torjuntalääke. Sydänmato on loinen joka koiran verenkiertoon päästyään voi pesiytyä sydämeen. Se leviää sääskien mukana.

Molempia tuotteita käytän vain lämpimään vuodenaikaan, silla talvella vaara on melko olematon. Kerran kuussa, laitan itse joka kuun ensimmäinen päivä niin muistan. Ja molemmat ovat myrkkyja. Anoppini kissa kuoli, kun se reagoi pahasti kirppupantaan - kirppupannassa on samaa, tai samantapaista ainetta kuin Frontlinessa.

Tässäpä vasta alku: rokotuksia on useita. Ohiossa koirilla on oltava vesikauhurototus, se on pakollinen. Sen kesto on 3 vuotta. Kolmen vuoden välein uusitaan myös distemper/parvo/lepto -rokote (distemper=penikkatauti). Leptospiroosia vastaan täällä on myos erillinen vuosittainen rokotus, kun joku vuosi sitten tuli esiin uusi kanta. Ja sitten viela bordatella, eli kennelyskä, jota vastaan on myäs vuosittainen rokote.

Käytän koirani elainlääkärilla tarkastuksessa vuosittain. Rokusten lisaksi otetaan verinäyte, jossa varmistetaan ettei koiralla ole sydänmatotartuntaa. Heargard kun vain torjuu. Se ei tapa matoja jos niitä on jo elimistössä. Ja nyt kun koirat ovat 'seniori'-ikäisiä, otetaan vuosittainen verikoe ja tarkistetaan maksa-arvot jne.

Nämä toimenpiteet sitten ovat olleet vasta alkua sille, mita eläinlääkärikuluihin on uponnut! Mieheni kanssa meitä ei ole siunattu lapsilla niin etta koirat ovat hyvin tärkeitä ja rakkaita. Valitettavasti vanhempi koirani Susi on erikoistapaus (koirani nimet ovat Susi ja Kimi. Molemmat narttuja, mutta nimet käyvät täkälaisistä naispuolisista nimistä. Kuitenkin pieni kunnianosoitus suomalaisuudelle, susikoira ja Kimi Räikkönen! :) )

Susilla on autoimmuunisairaus nimeltaan pannus: (verkosta poimittu määritelma) - Pannus on silmäsairaus, jossa silmän pinta tulehtuu ja siihen muodostuu pigmentoitunut, verisuonitettu kalvo, joka heikentää koiran näkökykyä. Pannusta ei voida kokonaan parantaa, mutta sitä voidaan hoitaa.

Susille laitetaan silmätippoja ja silmäsalvaa kerran päivässä pannuksen hoitoon. Rikollisen kalliita, mutta ei voi välttää jos ei halua sokeaa koiraa. Tätä on jatkunut jo kymmenen vuotta, ja silmät nayttavat hyviltä. Kaihi alkaa jo vaivata, mutta pannus ei ole näkökykyä pilannut :)

En tieda johtuuko Susin infektioherkkyys sitten pannuksesta vaiko ei, neidilla on ollut PALJON eläinlääkärissä käynteja. Tuntuu, etta pienikin haava tulehtuu ja tarvitaan antibiootteja. Leikkasin kerran kynnen vahan liian lyhyeksi ja siita vuosi verta. Ja se tulehtui.. antibioottikuuri.

Eräänä päivänä toinen anaalirauhanen repesi... antibioottikuuri, kipulääkkeet, kaulaan tötterö, ja pari paivaa joka paikka kotona oli täynnä valuvaa haisevaa mömmöa. Nykyään sitten itse tyhjennän anaalirauhaset kotona. Säästän ainakin 50 dollaria kun sita ei tarvitse viela eläinlääkärille tehtaväksi. Ja nykyään rauhaset pitää tyhjentää käsin aina kahden viikon välein.

Suurin leikkaus on ollut kohdunpoisto. Ehka olin tyhmä, kun en steriloituttanut kumpaakaan koiraani. Mutta ajatus siita vain tuntui pahalta. Suomessa koiramme olivat narttuja eika kumpaakaan oltu leikattu. Luulin, etta märkivallä kohtutulehduksella vain pelotellaan. Mutta eipas kun Susi sai kunnon märkivän kohtutulehduksen. Koira eläinlääkäriin, hätäleikkaus, antibiootit, kahdenlaista, kipulääkkeet.. Koira ei syönyt kuin vauvanruokaa kahden viikon ajan, kun antibiottikuuri ja kipulääkkeet veivät ruokahalun. Nukuin kenttäsängylla alakerrassa koiran vieressa 10 päivää. Tilanne oli paha, mutta siitä selvittiin!

Tämän jälkeen tulivat hammasongelmat. Hengitys alkoi haista kamalalta. Varasin ajan hammasten puhdistukseen, ja tästä tuli 8 tunnin operaatio, jossa poistettiin suurin osa hampaista, kun ne olivat mädänneet! Etta sillä lailla! Luulin olevani hyva koiranhoitaja, ja koirani hampaat mätänivät suussa :(

Hammasoperaatioita sitten lopulta oli kaksi, kun ensimmäisellä kerralla ei uskallettu jatkaa nukutusta enaa pidempään ja osa huonoista hampaista jäi poistamatta. Ja tietenkin antibioottikuuri ja kipulääkkeet lisäksi.

Elainlääkäri ja hoitajat ovat olleet ihania!  Easton Animal Hospital on vain muutaman minuutin päässä meistä, ja henkilökunta tuntee meidät. He ovat hoitaneet koiriamme erinomaisesti! Vien heille aina joulun alla ison lautasellisen pikkuleipia ja kortin meiltä ja koirilta.

Easton Animal Hospital - auton ikkunasta napattu kuva.

Nyt Susilla on jäljelläpari takahampaita, joilla se voi pikkuisen pureskella koirankeksejä, ja kaksi kulmahammasta, yksi alhaalla, yksi ylhaalla, vastakkaisilla puolilla. Ruoka on on senioreilla tarkoitettua pienimuruista niin etta sen syömisessä ei ole hankaluuksia.

Nyt ikää on sitten sen verran paljon, etta Susin takajalat ovat vähän heikentyneet. Takapihalle piti rakentaa loivemmat rappuset, kun vanhat olivat sen verran jyrkät, etta eräänä päivänä koira vain kieltäytyi käyttämästä niitä. Yläkertaankaan Susi ei enää tule mielellään. Osa tästä varmaan johtuu siitä, etta ensin ennen joulua Susi sai ensin haavan käpäläänsä. Hoidin sita kuin mielipuoli, päätin etta tämä ei tulehdu..

Syksylla kun Susi sai jonkun kutisevan hyttysenpiston lapaansa ja onnistui kynsimään ihon rikki takajaloillaan. Tulehdus, elainlääkäri, antibiootit, kipulääkkeet. Jälleen kerran... Lisäksi hampaiden poiston jälkeen Susi päätti, etta ei syö ellen sekoita kuivamuonaan purkkiruokaa ja syötän sen lusikalla. Vuoden verran ryömin ruoka-aikaan koiran perassä lusikka ojossa ja syötin. Nyt vasta tänä keväänä Susi päätti että voi syöda kuivamuonaa, kunhan vain lisään siihen keitettyä kalkkunajauhelihaa. Ja suolatonta kanalientä.. Kas kun ei hanhenmaksaa!

Syksylla siis oli haava tassussa, sitten tassun pohja 'irtosi'.. se oli kuin iso vesirakko tai vastaava, uutta nahkaa kasvoi alta, mutta entinen lähti pois.  Ja koiralle taas tötterö päähän ettei se nuolisi tassuaan koko aikaa. Ja jätin kävelyt väliin etta uusi tassunpohja vähän vahventuisi ensin.

Sitten tuli lunta, ja kaksi kuukautta jalkakäytävät olivat liian lumisia kävelyyn. Nyt siis olemme kaikki rapakunnossa. Pitää alkaa kävella, Susin takajalat tarvitsevat vähän vahvistusta.

Luojan kiitos Kimi, nuorempi neiti on pysynyt kunnossa. Susin kohtutulehduksen pelastyttämänä Kimi steliloitiin myos. Muuten ainoa erikoiskäynti elainlääkärissa oli pentuaikana, kun neiti soi tukun lautasliinoja, ja sitten oksenteli, ja pelkäsimme että kyseessa on suolitukos. Onneksi ei ollut.

Susin terveyteen on nyt siis näitten 'rutiini'rokotusten ja tarkastusten lisäksi siis kulunut tuhansia ja tuhansia dollareita. On ihmisiä, jotka eivät ymmärrä miksi koiraan panostetaan näin paljon. Mutta kaikki on ollut vaivan ja rahan arvoista. Rakastan koiriani :)

Kimi nukkumassa, tai kerjäämässä rapsutusta

Susi