keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Kuvia: Laskeva aurinko


Maanantai-iltana olin ulkona koiran kanssa juuri kun aurinko oli laskemassa. Mukana oli vain kännykkä, eli kuvien laatu ei ole ihan paras. Värit eivät myöskään tarttuneet kuvaan niin kauniisti kuin luonnossa.

Katsoin kalenterista, juuri tänään aurinko nousee täällä 6:27 aamulla, ja laskee 8:50 illalla. Tulin juuri aamulenkiltä, ja aurinko ehti juuri nousta ennekuin pääsin ulos ovesta. Otin siitä pari kuvaa lenkin varrella, mutta taivas ei ollut erityisen näyttävä. Ja tänään on roskienkeruupäivä, niin että katujen varret ovat täynnä roskapönttöjä. Muutamassa kuvassa näkyvä punainen nauha on koiran remmi, joka sattui mukaan.

Siis ei kuvia nousevasta auringosta, vain tämä maanantain laskeva!







tiistai 28. heinäkuuta 2015

Rikkinäinen perhonen: Luna Moth



Viime viikolla löysin jalkakäytävältä sen julmetun suuren kovakuoriaisen. Tänään koiran kanssa lenkiltä kotiin palatessa eturappusten alla räpisteli suuri perhonen. Kuvistakin selviää, että se on lentokyvytön, koska yksi takasiipi puuttuu ja toinen etusiipikin on repaleinen. Lintuko sen kimppuun käynyt. Toin ressukan kuitenkin sisälle kun nyt satun olemaan kovasti öttiäisten perään.

Yritin tarjota sille vähän vaahterasiirappia. Kun se ei kelvannut laitoin tarjolle teelusikkaan kolibrien nektaria. Ei sekään kiinnostanut. Perhonen vain vähän räpyttelee siipiään mutta ei juuri liikkunut.

Verkosta sitten löytyi vähän lisätietoja. Kyseessä on Luna Moth, ymmärtääkseni suomeksi kehrääjien sukuun kuuluva. Tällä perhosella ei ole suuta, tai suuosia, eli se ei syö. Se siitä ruokintayrityksestä! Ja ne elävät vain viikon verran, eli ehtivät juuri pariutua ja siinä se. Se on kuitenkin kuulemma yleinen, yöperhosia ei kuitenkaan usein tule nähtyä.

Sääliksi käy tätä komeaa yksilöä. Lentoon se ei pääse, sen verran vaikeasti se etupihalla liikkui. Olisin mielelläni tarjonnut rammalle perhoselle edes syötävää, mutta se se ei syö.

Kaunis se on katsella, ihan tuossa kuvan kukkaiskuvioisella paperilautasella. Nuo tuntosarvet on mahtavat! Ja se on iso, siipien väli on pitemnpi kuin teelusikka.

Laitoin sille väliaikaisen kodin pikku terraarioon, kaverina puolikas persikkaa. Se ei ehkä syö, mutta jospa se hedelmän tuoksu auttaisi.







Muutama kuva lisätty 29.7










Ajelu: Route 317 (Hamilton Rd - London-Groveport Rd.)


Me kun harrastamme viikonloppuajeluita, kuvia niiltäkin tuppaa tulemaan usein. Mies ei ole hirveän innostunut, kun haluan aina silloin tällöin, että ajetaan pitkin pienempiä teitä ja vähemmän tuttuja alueita. 

Viime viikonloppuna haluni oli ajaa meiltä etelään suurimmaksi osaksi pitkin Hamilton rd./State Route 317 -katua ja päätyä kaupungin eteläpuolella olevalla Rickenbacker-lentokentälle. Rickenbackerista tulee muutama erillinen juttu. Se on lähinnä rahtikoneitten  käyttämä kenttä, mutta sen yhteydessä on myös Rickenbacker Air National Guard Base, eli kääntyisikö tuo nyt muotoon ilmakansalliskaarti? Minun armeijasanastoni on vähän heikoilla kantimilla.

Hamilton Road on etelä-pohjoissuntainen katu kaupungin itäpuolella. Se yhtyy Route 317:n kanssa Gahannan kaupunginosassa, kulkee Port Columbus -lentokentän ohi ja jatkaa etelään, missä jossain välissä nimeksi muuttuu London-Groveport Road.

Tyypilliseen tapaan reitin kanssa oli vähän ongelmia. Normaalisti Hamilton Roadilla on kaksi kaistaa kumpaankin suuntaan. Mutta nyt tietysti juuri etelään kulkevista kaistoista toinen oli kunnostuksen alla pitkältä osalta, ja tämän takia liikenne etelään mateli kuin etana.

Nyt kuitenkin kuvia matkan varrelta. Alue ei ole niitä vauraimpia, mutta oli ihan mielenkiintoisen ajelu.

Tien varrella on useita vuokrataloja. Useimmiten ne ovat kaksikerroksisia, punatiiliverhottuja rakennuksia, jotka tunnistaa helposti.






Check Cashing - vie tuonne palkkashekkisi, ja saat heti käteistä.

Tuo rakennus on hylätty, ovet ja ikkunat on paneloitu kiinni.

Kreikkalainen ravintola

Tietyötä piisaa.

Banquet Hall - vuokrattavissa esim. häävastaanottoihin.
Autoliike.

Täältä saa käteistä - lainaksi.

Autotarvikeliike.

Strip Mallit ovat täynnä pieniä liikkeitä.





Ala-asteelle vie turvallinen kävelysilta kadun yli.

Jonkun sortin vanha tehdas siiloineen.




Erikoinen moottoripyörä isolla eturenkaalla. En ehtinyt saada parempaa sivukuvaa.



Eteläpuolella on isoja varastoalueita, ja rekkoja alueella kulkee paljon.

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Pannupizza -Ohje pohjaan

Tässä on nyt lentäneet terveelliset ateriat viime aikoina nurkkaan, kun on vain tehnyt mieli syödä vähän aikaa mitä tykkää. Terveyden rutiinitarkastuksien jälkeen minut passitettiin pariin lisätutkimukseen, joiden tulosten kanssa olen hermoillut. Perjantaina sain ihan puhtaat paperit, mikään ei ole vialla, niin että oli yksi syy vähän juhlia. Edessä on kuitenkin vielä yksi inhotus: yksi pinnalle nousematon viisaudenhammas pitää leikata pois, enkä odota tuota hommaa kovinkaan innokkaasti. Kuitenkin inhoan odottamusta vielä enemmän. Leikkausaika oli elokuun 7. päivä, eli reilun viikon päässä.

Tänään asioilta palattuani puhelinvastaajassa oli kuitenkin viesti, että leikkausta joudutaankin siirtämään kolmella viikolla, elokuun 28. päivään. Niin että nyt joudun odottamaan kolme viikkoa enemmän, ja olen ehkä poski turvoksissa mieheni syntymäpäivän aikaan. Ja mies oli jo pyytänyt kyseisen iltapäivän vapaaksi että pääsisi minuä kuljettamaan. Ja yhden lääkärissäkäynninkin siirsin tuon hammaslääkärin kanssa.

Nyt sen verran vatutti, että kananrinnat ja kukkakaali jääköön odottamaan huomista, tai ylihuomista, ja laitan illaksi pizzaa kotona. Pizzataikina on pannupizzalle, se on helppo ja nopea tehdä jos omistaa yleiskoneen. Ei tarvitse vaivata, ja voit tehdä aamulla ja antaa nousta koko päivän ihan keittiön pöydällä. Ohje on amerikkalaisilla mitoilla, toivottavasti saan sen käännettyä tavallisiin suomalaisiin mittoihin ilman suurempia kömmähdyksiä. Tämän voi varmaan tehdä tuoreella hiivalla (laske veden lämpöä tms), täällä sitä ei ole kaupoissa niin että olen käyttänyt vain kuivahiivaa vuodesta 1999.

Tästä tulee joko valtavan iso pannupizza, tai tee vain puolet. Itse en ole laittanut tätä pitkään aikaan, enkä muistanut, että kotona pitää olla lauma vieraita, jos haluaa että  kaikki tämä pizza saadaan syötyä!


2 1/4 tl kuivahiivaa
1 1/2 tl hienoa sokeria

hieman yli 2, 5 desiä lämmintä  45-asteista vettä (1 1/8 Cups, 110 - 15 F)

Sekoita nuo keskenään yleiskoneen (tehosekoittimen, mikä lie) kulhossa. Anna seisoa 10 minuuttia kunnes seos alkaa vähän vaahdota. Laitan joskus mukaan kuivattua oreganoa ja basilikaa. Nyt unohdin.

Lisää seokseen kapustalla sekoittamalla vähän reilu 7 desiä (3 cups) vehnäjauhoja, noin 1 1/2 tl suolaa (maun mukaan), 1 1/4 desiä (1/2 cups) (maissi)ruokaöljyä. Vaivaa taikinakoukulla noin 2 minuuttia kunnes taikina pysyy kasassa mutta on vielä vähän tarttuvaa. Maissiöljy antaa tällä paremman maun, mutta voit käyttää ihan tavallista ruokaöljyä.

Siirrä voideltuun isoon kulhoon, kääntele niin että öljyä tai voita on joka puolella (nousee yli kaksinkertaiseksi). Peitä kulho esim. pyyhkeellä, varmista että taikinalla on tilaa nousta ettei tartu pyyhkeeseen.  Anna kohota huoneenlampötilassa 6 tuntia (joskus anna olla  pitempäänkin)

Sitten latista taikina, anna levätä 10 minuuttia, painele halkaisijaltaan 25-senttiseen (10 inch) öljyttyyn pannupizzapannuun. 

Lisää haluamasi täytteet. Traditionaalisesa pannupizzassa pohjalle tulee juusto, ohuina siivuina, sitten muut täytteet, päälle tomaattikastike jossa tomaattia on lohkoina. Itse taidan laittaa ihan tavalliseen tyyliin: tomaattisose, juusto, päälle pepperonia ja herkkusieniä.

Uuniin 425F eli 220 C noin 30  minuuttia. Voit esipaistaa pohjaa  10 -15 minuuttia.EDIT: Eilen olisi 30 miuutti riittänyt. Paistoin 45 minuuttia, ja pohjaa oli aika hankala leikata, Maku oli ihan hyvä Siis tarkista tilanne viimeistään 30 minuutin jälkeen.


Nyt on kuva vain nousemassa olevasta taikinasta. Otan kuvia valmiista pizzasta jos muistan.

Ei ole terveellistä, mutta niinkuin sanoin, tänään vatuttaa! Pyydän anteeksi myös päivän kolmatta postausta, huomenna olen kiltisti!


Sunnuntain Take-Out: Penn Station


Eilen illalla haimme take-out -ruokaa illalliseksi. Tilasimme mieheni kanssa voileivät puhelimitse kun olimme ajelulla ja haimme ne sitten kotimatkalla. Kuvissa leipäni ei ehkä näytä kovin houkuttelevalta, koska se oli paketissa varttitunnin kotimatkan aikana, ja meni vähän lyttyyn. Makua se ei kuitenkaan haitannut.

Penn Station valmistaa kuumia sub-sandwichejä, siis lämpimiä voileipiä. Patongin sisään tulevat grillillä kypsytetyt lihatuotteet (tai kasvikset, on myös lihattomia vaihtoehtoja) ja haluamasi lisukkeet. Minun leipäni on Philadelphia Cheesesteak. Siinä on ohuita paahtopaistisuikaleita, kaveriksi sipulia, herkkusieniä, banana peppers (eli yhdentyyppistä keltaista chilipippuria), provolone-juustoa ja majoneesia. Kuvassa on 6 tuuman kokoinen leipä. Näitä saa myös 8- ja 10-tuumaisina.

Mies tilasi Chicken Teriyaki -leivän, ja ranskalaiset. 



Auki levitettynä alakuvassa näkee sienet, chipipippurit, juuston ja paistisuikaleet. Se kuitenkin syödään ihan kiltisti supussa, kuten yläkuvassa.  Leipä on vielä parempi, jos tilaat tiskiltä ja syöt paikan päällä. Mutta me tykätään tuoda kotiin ja syödä omassa rauhassa!