torstai 3. maaliskuuta 2016

Viikonloppuajelu 27.2.2016, osa 2



Lisää kuvia lauantaisen ajelun varrelta. Ajoimme Johnstownin läpi ja suuntasimme sitten kohti Alum Creek -järveä. Tuuli oli todella kova, aukeilla osuuksilla miehen piti pitää ratista tiukasti kiinni, kun tuuli välillä tempaisi sivulta. 

Järvellä näkyi jopa pieniä vaahtopäitä. Ihmisiä oli kuitenkin paljon ulkona sekä autoilemassa että pyöräilemässä ja nauttimassa auringossa. Lämpöasteita ei tainnnut olla kuin alle 15, mutta tuttuun Ohiolaiseen tapaan shortsejakin näkyi.

Johnstown, keskustaa.


Tämä rekkaveturi oli niin kauniin kirkkaan punainen auringossa, että otin kuvan. Kuvassa se ei näytä ihan yhtä hyvältä.




Hautausmaa tien varrella.

Betonitehdas



Pieni valintamyymälä-pizzeria tien varrella.



Yksi otos talosta Sunburyn keskustassa.

Alum Creek -järvellä oli tuulista.

Suihkukoneitten vanat taivaalla muodostivat A-kirjaimen.

Tai sitten on illuminaatti asialla.

Ralennusbuumi on palailemassa, uusia asuinalueita on viime vuosina noussut vauhdilla.

State Route 23 lähellä Delawarea.

Methodist Theological School in Ohio: MTSO. Yhdistyneen metodistikirkon kampusta.

Pyöräilijä shortseissa ja topissa ylittämässä risteystä.

Uusinta asuyinaluetta sta roure 315:n varrella.

Jonkun sortin klassikkoauto.

Orange Roadin varrella on aluksi rauhallista, alue on tännä puita ja niiden keskellä isoja, kauniita taloja.

Alum Creek -joki pursuu yli äyräittensä.

Lisää shortseja, pyöräilijöitä ja yksi tandempyöräkin.


Lopuksi videossa maisemia Orange Roadin varrelta. Länsipuoli ennen kuin ylitetään route 23 on rauhallista, täynnä puita ja isoja taloja. Itäpuoli sitten on ihan täyteen rakennettu ja kiireinen. Videolla näkyy pari koulua liikenneympyröiden lähellä. Ensin Orange high school, lukion iso kompleksi. Lopussa elementary school eli ala-aste.

Anteeksi pomppiva kamera!




keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Viikonloppuajelu 27.2.2016, osa 1



Tässä jutussa on kuvia ajelulta viime viikonloppuna. Oli taas vaihteeksi kaunista ja aurinkoista, lämpötilakin nousi toiselle kymmenelle lauantaina.  Niinpä iltapäivällä kävimme ajelulla. Kuvia laitan kahteen postaukseen, niitä on aika paljon. 

Osa on alueista ja kohteista, joita olen jo kuvannut aikaisemminkin. Mutta olkoon. Nautin valokuvauksesta, ja ilma oli kaunis! Illalliseksi grillasimme pihvejä (niistä ei kuvia).  Tuuli oli kova, ja yltyi yötä kohden. Mies kuitenkin grillasi kiltisti lauantai-iltana pihvit (nam!)  Sunnuntai-iltana menimme ulos syömään, hampurilaisille B-Spot -ravintolaan.

Lauantaina siis kävimme ajelulla, suuntasimme ensin itään Morse Roadia pitkin. Ajoimme ohi laama-alpakkafarmin, josta oli kuvia aikaisemmassa jutussa. Laamat ja alpakat olivat taas ulkona, oli lämmintä ja ruoho alkoi jo vihertää.




Omenatarha, jossa kävimme syksyllä on vielä talvinen. Nyt kuitenkin itse omenapuut olivat selvästi näkyvillä. Onko jalostus tehnyt sen, että puut ovat matalia? Näistä on helppo poimia omenoita ihan ilman tikkaita tai kurkotteluakin.  Ainakin omassa mielessäni omenapuut ovat korkeita ja vaativat tikkaat, mutta ehkä se on vain mielikuvaa. Suomessa en koskaan käynyt omenatarhassa.







Luonto näytti vielä aika talviselta, kun puut ovat lehdettömiä, mutta muutamat pellot olivat jo vihertäviä.


Tässä taitaa olla varasto tiesuolaa:


Matkan varrella oli taas ihanan kivoja taloja.  Osa vanhoja ja koristeellisia, osa kuin suoraan vanhoista länkkäreistä.



Jouluvalot ovat vielä paikallaan katon reunoissa.

Taas spesialiteettini: pylväs keskellä kuvaa!




Bensan hinta on pikku hiljaa laskenut. Diesel on täällä kallimpaa kuin bensiini. Näköjään viikonloppuna 2.99 dollaria  per gallona dieseliä, 1.89 dollaria per gallona halvinta bensiinin laatua. Alimmillaan tammikuussa bensan hinta laski jonnekin 1.30 dollaria gallonalta -tasolle.





Ulkona lehmiä tai sonneja. Mustat ovat ehkä  Black Angus -pihvikarjaa.



Joulukuusifarmi saa kasvaa nyt rauhassa:







Lisää kuvia seuraavassa postauksessa. Nämä ovat ihan kuvajuttuja, Tykkään ajella ja ottaa kuvia - tai siis mies ajaa, ja minä kuvaan!

Ja olen ajatellut paljon uutta koiranpentua. Nyt yllättäen huomasin, että Susin alkuperäisillä kasvattajilla on tulossa pentue maaliskuussa. Vanhemmat eivät ole sukua Susille. Isä on kuitenkin kuulemma vielä suurempi kuin Susin isä ja emäkin on iso. Väreinä vaaleampaa kuin Kimi, ihan traditionaalista Black & Tan -väriä. Pennut syntyvät puolenkuun jälkeen. Nyt pitää tässä miettiä kovasti että jos ottaisikin pennun jo nyt, ja vakuuttaa mieskin..

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Amerikka, lakijuttujen maa



Täällä Amerikassa tykätään selvästi haastaa ihmisiä ja yhiöitä oikeuteen. Usein ihan vain korvausten toivossa, ja kyseessä voi olla mitä ihmeellisin syy. Ja ihan näitten oikeusjuttujen pelossa sitten esimerkiksi pitää varoittaa, että kuuma kahvi on kuumaa ja voi poltaa, eikä vitamiinipurkissa olevaa koskeutta poistavaa silikonipakettia pidä syödä, ja niin edelleen. Eräs tuttuni kertoi aikoinaan, että mukava rullaluistimia vuokraava yritys oli joutunut lopettamaan, koska ihmiset kaatuilivat rullaluistimilla ja haastoivat (tai ainakin uhkasivat haastaa) paikan oikeuteen.

No, itsekin aina joskus pääsee nauttimaan  näistä hulluuksista. Olin jo unohtanut asian, mutta vuosi tai pari sitten Red Bull -energiajuomia vastaan nostettiin ryhmäkanne. Yhtiötä syytettiin harhaanjohtavasta mainonnasta. Muistelen, että erityisesti mainittiin iskulause 'Red Bull gives you wings!' Eli Red Bull antaa sinulle siivet. Ja koska näin ei tapahtunut, hups! Oikeusjuttu!
 
Huomasin ilmoituksen tuosta, ja koska ihan oikeasti olin ostanut Red Bullia aina silloin tällöin päätin osallistua, varsinkin kun pystyin tekemään sen verkossa. Mitään kuitteja ei tarvittu, onneksi.  Piti vain luvata, että ei tämän jälkeen  haasta Red Bullia oikeuteen. Ja eilen postin mukana tulla tupsahti shekki! Juttu oli soviteltu aikoja sitten, ja korvaukset näköjään lähetettiin vasta nyt.

Rikkaaksi ei tällä vielä tulla, summa oli 4 dollaria ja 25 senttiä. Alkuperäinen korvausvaatimus oli joko 10 dollarin shekki tai 15 dollarin edestä Red Bullia. Koska osanottajia oli ollut valtavasti, summa pieneni. Mutta hei, ilmaista rahaa! Nyt pitää vain muistaa tallettaa tämä shekki. Olisin toki mieluummin ottanut  ne siivet...