torstai 7. toukokuuta 2015

Amerikkalaiset pistokkeet ja pistorasiat ovat erilaisia, asiaa myös ikkunoista

Tänne matkustaessa ei kannata ottaa elektronikkaa mukaan, ellei omista oikeaa adapteria.  Adapteri mahdollistaa kojeen kytkemisen pistorasiaan, mikali laitteessa on mahdollisuus vaihtaa jännitteeksi 110/120 V (ainakin matkakihartimissa ja -hiustenkuivaajissa on usein tämä mahdollisuus). Jännite täällä on useimmiten juuri 120V, Wikipedian mukaan USA:ssa se voi vaihdella valilla 110V - 127V.

Itse tänne muuttaessani toin mukanani epilaattorin. Se oli maksanut maltaita niin etta en halunnut jättää sitä Suomeen ja ostaa täällä uutta (mitäpä nainen ei tekisi kauneutensa, ja sileitten säärien vuoksi!). Niinpa ostin siihen adapterin, jossa oli mukana jännitteenmuunto.


Tuo mötikkä on aika raskas, mutta onhan silla vaativa tehtävä, muuntaa täkäläisen verkon 120 voltin jännite melkein kaksinkertaiseksi, 230 volttiin, että laite toimii.

Kuvasta näkeekin jo, etta pistoke/töpseli on siis myös erinäköinen kuin Suomessa.  Tavallinen pistoke täällä näyttää tältä: pyöreiden suomalaisten piikkien asemesta pistokkeessa on kaksi litteää levyä, joista toinen  on vähän leveämpi kuin toinen:

Pistorasia puolestaan on tämän näköinen (isompi rako vasemmalla puolella):

Tuo kolmas reikä on maadoitettuille pistokkeille.
Maadoittamattomat pistokkeet siis menevät pistorasiaan vain 'oikein päin', eli niin että se vähän leveämpi pistokkeen levy on vasemmalla (on myos pistokkeita, joissa molemmat levyt ovat samankokoisia, eli ne voi tökätä pistorasiaan kummin päin tahansa. Esim. ladattavissa laitteissa on näin. En kyllä ymmärrä miksi pistoke pitää laittaa pistorasiaan 'oikein päin', kun virta on joka tapauksessa vaihtovirtaa, mutta oli mikä oli...)
Jatkojohdon pistorasia

Power Strip, eli .. jakopistorasiako Suomeksi?
Tämän pistorasiaan oikein pän laitettavan pistokkeen opin jo alkuaikoina täällä. Olin täällä ensimmäista kertaa kesälomalla, nukkumassa ensimmäista yöta hotellihuoneessani. Edellinen asukas oli keksinyt, etta olisi kiva ohjelmoida telkku ajastimella päälle kello kolme aamuyöllä. Heräsin siis hirvittävään mekkalaan (myos voluumi täysillä, kiva, kiva.. en ollut katsonut telkkua ennen nukkumaan menoa, kun olin matkasta väsynyt). Siinä hädässä en löytänyt edes kaukosäädintä, niin etta paras ratkaisu oli kiskoa telkun topseli pois seinästä. Seuraavana aamuna sitten yritin kytkea sitä takaisin. Ilmeisesti yritin tunkea pistoketta pistorasiaan väärin päin, kun se ei vaan mennyt sinne. En tiennyt mikä oli vikana, olin ryöminyt TV-tason alle enka edes nähnyt kunnolla. Vihdoin annoin periksi ja ryömin takaisin tason alta. Katsoin topseliä tarkemmin, ja kappas, piikit olivat eri kokoiset. Kun vielä tsekkasin toisen huoneessa olevan pistorasian, huomasin etta se leveampi piikki menee vasemmalla. Sen jälkeen ei ole juuri ollut ongelmia saada pistoke pistorasiaan.


Maadoitetuissa pistokkeissa on sitten kolmas piikki, ihan kunnon pyöreä niin että näitten kanssa ei tarvitse ihmetella miten päin ne laitetaan pistorasiaan.


Kylpyhuoneissa ja muissa tiloissa, joissa voi olla kosteaa, pistorasioissa on yleensa lisäksi kaksi nappulaa, musta ja punainen.

Tämä pistorasia (kuva autotallin pistorasiasta) kehoittaa 'testaamaan joka kuukausi' . Musta nappula sanoo 'test' ja punainen 'reset'. Tama pistorasia on vähän kuin sulake: jos tähän kytketty laite ylikuormittuu tai jotain vastaavaa,  punainen nappula pomppaa ylos, ja virta katkeaa. Tämän ihmeen kanssa aluksi ihmettelin ensin, etta miksi siihen kytketty hiustenkuivaaja ei toimi. Yritys- ja erehdys -taktiikalla painoin seka mustaa etta punaista nappulaa, ja sain kuivaajani toimimaan vähän raplaamisen jalkeen.

Valo- ja sähkökatkaisimet ovat vähän eri näköisiä myös (onneksi sentään toimivat samalla tavalla). Suomessa ainakin meillä oli aina sellaiset lättänät, neliön muotoiset katkaisimet. Nämä amerikkalaiset ovat aika teräviä nuppeja, joihin toi kivasti melkein teloa itsensä!



Ikkunoista piti kirjoittaa jo nuppien yhteydessa, mutta laitan sen nyt tähän postaukseen. Taloissa ei yleensä ole erillisia tuuletusikkunoita. Täällä ei paljon tuuletella muutenkaan. Ensiksikin, kesäisin on yleensa aina liian kuuma, talvella kylmä. Taloissa on ilmastointi. Meilla on koneellinen keskusilmastointi (yleensä omakotitaloissa) (central air). Joka huoneessa on venttiili, joka puhaltaa kesäisin kylmää ilmaa, talvisin lämmintä. (Ainakin meilla venttiilit on kivasti laitettu aina paikkoihin, joihin olisi mukava laittaa sohva! Mutta jos laitat siihen sohvan, esimerkiksi olohuoneen ikkunan alle, et saa ventiilista kunnolla ilmaa, ja ilmanvaihto kärsii! )

Venttiili lattialla

Venttiili katonrajassa

Esimerkiksi asunnoissa ja pienemmissa/vanhemmissa omakotitaloissa voi olla erillisia ikkunaan kiinnitettavia ilmastointilaitteita (unit air conditioner). Kuva kaapattu osoitteesta http://inspectapedia.com/aircond/Air_Conditioner_Types.htm

http://inspectapedia.com/aircond/WindowAC13DF.jpg


Ikkunoista piti kirjoittaa! Siis, ikkunoissa ei ole erillista tuuletusikkunaa, ja ikkunat aukeavat ylöspäin, eivat sivulle. Itse kukin on varmaan nähnyt amerikkalaisia kauhuelokuvia tai komedioita, joissa joku roikkuu ulos ikkunasta, ja ylempi paneeli rysähtää alas ko. henkilon päälle. Periaatteessa tämä on mahdollista, mutta ainakin meidän ikkunoiden nostamiseen ja laskemiseen tarvitaan paljon lihasvoimaa. Lisaksi ikkunan ulkopuolella ainakin meillä on tiivis metalliverkko (ettei öttiäisiä pääse lentämään sisälle, JOS joku nyt tuulettaa).

Ikkuna raollaan - meidän ainoa ikkuna, jossa ei metallista hyttysverkkoa


Ikkunat ovat kaksiosaisia, alaosan paneelin voi siis nostaa ylös, yläosa ei liiku. Ikkunan ollessa kiinni sen voi lukita pienellä salvalla. Jos ikkuna on raollaan, periaatteessa joku voi avata sen helposti ulkoapäin. Aina silloin tallöin lehdistä saa lukea, kuinka murtovarkaat olivat päässet taloon auki jätetyn alakerran ikkunan kautta. Vähän rauhattomillilla alueilla ajaessa usein näkeekin, etta ikkunoiden eteen on asennettu kalterit. Ei pitamaan ketään sisällä, vaan estämään ikkunan kautta asuntoon pääsy.
Ikkuna kiinni ja lukittuna

Ikkuna kiinni, mutta lukitsematta

Ikkuna raollaan

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Amerikassa ovessa ei ole kahvaa, vaan nuppi


Ovennuppien ihmeellisyyksiin olen joutunut tutustumaan täällä ollessani. Selvästi ovenkahvat ovat vähemmistönä, ainakin kodeissa. Toki kahvoja olen nähnyt, mutta lähinnä toimistoissa, tai muissa yleisissa paikoissa. Ehkäpä niita saisi kotiinkin, jos haluaisi maksaa enemmän.  Nuppeihin on kuitenkin totuttava. 

En ole suuri nuppien ystävä. Ensinnäkin, jos haluaa avata oven, täytyy käyttää kättä, siis sormia ja kämmentä. Tämä on erityisen harmillista, jos kädet ovat likaiset.  Ja hankalaa, jos kädet ovat rasvaiset. Myos melko mahdotonta, jos yrität päästä esim. autotallista sisään ja kannat 25 kilon pussia koiranmuonaa.

Nuppia voi sentään vääntää joko myötäpäivään, tai vastapäivään. Mutta sitä täytyy vääntää. Nuppien ihmeellisyksiin tutustuin ensimmäista kertaa eräänä kesänä täällä lomaillessani, kun asuin pienessa motellissa (hotelleissa ja isommissa motelleissa oli kahvat).  Motellin ovea en voinut, tai osannut lukita avaimella. En enää muista tarkalleen, mika oli vikana, mutta se liittyi nuppiin. Jouduin juoksemaan omistajien luo, ja kysymään miten saan oveni lukkoon. Tama oli tosi spesiaali nuppi, en sen jälkeen ole tavannut ihan yhta hankalakayttöistä..

Nuppien kanssa voi kuitenkin tehdä kaikenlaista. Alla oleva kuva on ovesta, joka johtaa autotalliin. Nupissa on pieni 'kieli' tai eh, nuppi.. Kun tämä pikku uloke on pystysuorassa, ovi EI ole lukossa. Kun sen kääntää vaakasuoraan, ovi on lukossa, ja nimenomaan vain ulkopuolelta, autotallin puolelta. Tämän opin kantapään kautta.  Jossain välissä tässä talossa asumisen alkuaikoina päätin, etta laitan tuon autotallin oven lukkoon ollessani kotona (vaikka autotallin nosto-ovi oli kiinni).  Kun ovi on lukittu tuolla tavalla, et huomaa mitään, kun aukaiset oven. Mutta kun laitan sen kiinni ja olet siellä autotallin puolella, se on lukossa. Olen siis onnistunut lukitsemaan itseni autotalliin. 

Ovi EI lukossa

Ovi lukossa

Autotallista kylla pääsee ulos, mutta siis vain ulos. Ja se ei auta kun ulko-ovet ovat lukossa. Onneksi oli kesä. Jouduin juoksemaan pitkin naapurustoa ja rimputtamaan useaa ovikelloa, ennenkuin löytyi kotona oleva naapuri, jolta sain lainattua puhelinta. Mieheni ei ollut hirmuisen ihastunut, kun joutui tulemaan kotiin ja avaamaan minulle ulko-oven  kesken työpäivän.

En ole pelleillyt tuon oven lukon kanssa sen jälkeen. Ja jos pelleilen, minulla on avaimet mukana. Suomessa jokaisessa kodissani oli aina Abloy-lukko, joka lukittuu, kun oven sulkee. Niinpa aina ennen oven sulkemista tapahtui taskujentaputtelutanssi, kun piti varmistaa että avaimet oli mukana.  Täällä tuo tapa jäi pois, kun ulko-ovi pitää lukita avaimella. Eli jos unohdat avaimet,  voit vain napata ne mukaan ja sitten voit lukita oven. Jos lukitset. Ihmeellisen iso määrä ihmisia täällä ei lukitse oviaan, edes yöksi! Minä saatan tehdä puutarhatöitä etupihalla, käydä postilaatikolla, tai käyttää koirat pikapissalla ihan talon lähellä, ja nämä ovat ainoa tapaukset, jolloin en lukitse etuovea.

Etuoven lukitus sisäpuolelta tapahtuu kääntämällä ovessa  aukaisunupin yläpuolella olevaa pikku 'vipua'. Vipu oikealle - ovi lukossa. Vipu vasemmalle - ovi ei lukossa. Ulkopuolella on sitten vain avaimenreika jolla tuo 'vipu' kääntyy. Nykyään alkaa olla jo lukkoja jotka voi lukita kännykän välityksellä, tai keypadilla.. mika se on suomeksi? Näppäimistö? Näppäimet? Numerolukko? Apua?

Ovi lukossa

Ovi EI lukossa

Kylppärien ja vessojen ovien nupit ovat myös erilaisia.  Vessan sisäpuolella nupissa voi olla, ehhh, nappi. Painike..  Joka painetaan sisään, kun ovi halutaan lukita. Ensi kertaa tuttujeni kodeissa vieraillessa vessan oven lukitseminen oli lähinnä mysteeri. Vaikka se nappi on painettu sisään, ovi avautuu sisältäpäin kun käännät nuppia. Eli se aukeaa oli se ollut lukossa tai ei. Yleensa alkuaikoina vessassa käydessäni roikuin toisella kädella kiinni nupissa, ihan varmuuden vuoksi. 


Ovi EI lukossa
Ovi lukossa


Näitä nuppeja on myös mm. makuuhuonen ovessa. Nupin ulkopuolella on pieni reikä, lahinna hätätilanteita varten. Jos ovi on lukossa, sen saa auki ulkopuolelta työntämällä reikään ohuen metallitikun tms.
Nupissa oleva reikä lukon avaamiseen

Aioin laittaa tahan samaan kirjoitukseen tietoja myos pistorasioista ja töpseleistä, mutta taidan laittaa niista oman blogin, ettei tästä tule liian  stimuloivaa eika kansa pysty ensi yönä nukkumaan!

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Nuorisovankila: Scioto Juvenile Correctional Facility

Ymmartääkseni kyseinen laitos nykyisin on suljettu. Pitkillä viikonloppuajeluilla ohitamme yleensä tämän paikan, eika pihoilla ole koskaan näkynyt ristin sielua. Internetista löytyvä tieto vuodelta 2013 kertoo, etta se tullaan sulkemaan. En siis ole ihan varma onko se toiminnassa vaiko ei. Karu näkymä kuitenkin. Kauniin Scioto-joen varrella Columbuksen pohjoispuolella, Delawaren piirikunnassa. Ei kovinkaan kaukana Columbuksen eläintarhasta.

Alueella on paljon rakennuksia, ymparöitynä tällä viehättävällä kanaverkkomuurilla (päällä ei sentään piikkilankaa). En siis ole varma, onko (jo suljettu?) nuorisovankila vain yksi alueen laitoksista. Columbus Dispatch -sanomalehden artikkelin mukaan nuorisovankilassa oli vuonna 2013 38 asukkia ja henkilökuntaa 247.

Columbuksen eteläpuolella,  I-71 valtatien varrella  on iso vankila, Franklin County Correction Center.  Kolkon näköinen, kivasti lähellä jäteveden puhdistamoa, joka myös poltti 'roadkill' - raatoja, eli tielle autojen tappamia eläimiä. Ajoimme usein reilut kymmenen vuotta sitten Cincinnatiin melkein joka viikonloppu, ja paikan tunnisti hajusta, ja savupiipuista leimahtavista liekeistä. En ole ajanut siitä ohi siis yli kymmeneen vuoteen niin etten tiedä onko haju vielä yhta paha. Kuviakaan siitä ei tähän hätään ole.





Lähellä kaunis silta Scioto-joen yli

Sillan toisella puolella on viime vuonna rakennettu liikenneympyrä.

Etelämpänä Scioto-joella lienee purjehduskurssi käynnissä.





perjantai 1. toukokuuta 2015

Elokuvissa: Easton AMC 30 + Easton Station

Elokuvateatterin aulaa

Marvel'in Avengers: Age of Ultron sai täällä ensi-iltansa vasta nyt, viikko Euroopan jälkeen. Kävimme katsomassa sen tänään, 3D-versiona. Easton Town Center, iso ostosalue on vain viiden minuutin päässä, ja siellä on kaupungin suurin elokuvateatteri. AMC-ketjun teatteri, jossa on 30 valkokangasta, kaksi IMAX-teatteria ja useita dine-in -teattereita, joissa saa tilattua ruokaa ja juomaa (myos alkoholijuomia) näytöksen aikana. Aulassa on myös myyntitiskejä, joista saa tietenkin popkornia ja limsaa, seka erillinen baari, jossa voi joko  istua ja nauttia drinkin, tai ottaa juoman mukaan teatteriin, jos lippu on 'Cinema Suites' -teatteriin. Näissä teatteriessa on myos nojatuolimalliset istuimet, jotka voi kallistaa taakse.  Tavallisissa dine-in teatteriessa saa myös alkoholijuomia, mutta istut sentään tavallisella penkilla (joka tapauksessa mukavan pehmeä ja siisti). Nämä vaihtoehdot ovat kalliimpia jo ihan peruslipun hinnoiltaan, lisäksi sitten ruoka, juomat ja juomarahat. Mutta kivat joskus, jos oikein laiskottaa ja haluaa syödä ja katsoa elokuvan! Olemme käyneet dine-in teatterissa muutaman kerran, emme koskaan Cinema Suitessa. 

Teatteri on Eastonin ainossa kokonaan katetussa osassa, nimeltään Easton Station. Teatteri on kolmannessa kerroksessa, sinne vievät pitkät liukuportaat. Ensimmäinen ja toinen kerros sitten ovat täynnä liikkeitä ja ravintoloita. Muutama liike on aina remontissa, porauksen ääni aulassa oli tänään kova, mutta ei onneksi kantautunut elokuviin asti. Uutta tulee koko ajan, ja kesäksi yritetaan saada uusimmat putiikit auki. Kun tulemme tänne, parkkeeramme aina valtavaan katettuun autohalliin, jossa on vapaa pysäköinti. Näitä autohalleja on alueella ainakin kaksi isoa, ja yksi vähän pienempi, ja useita vapaita parkkialueita. Katujen varressa on maksulliset pysäköintimittarit.

Otan seuraavalla Eastonin käynnillä kuvia ulkoalueesta!

Easton Stationin muhkeat kattokruunut. Rakennnus on korkea, koska teatterissa on pari valtavaa IMAX-valkokangasta

Easton Stationia, edessä olevalle parvekkeelle ei pääse. Kuvattu elokuvateatterin kerroksesta


Elokuvateatterin aulaa


Liukuportaat elokuvateatteriin, Easton Stationin pohjakerrosta

Näkymä teatterin aulasta kohti Ocean Club -kalaravintolaa

Teatterin Icee- juomakone ja Coca Cola -automaatteja

MacGuffins, elokuvateatterin aulabaari

Easton Stationin pohjakerrosta yläkerrasta nähtynä Päivänäytökseen ei ole jonoja

Easton Station kohti '5 Guys' -hampurilaisravintolaa ja Sbarro-ravintolaa

Easton Stationissa on useita ravintoloita

Easton Station, kohti ulko-ovia