tiistai 29. maaliskuuta 2016

Lampaankaretta Pääsiäissunnuntaina



Sunnuntain lampankareesta tuli tällä kertaa  aika täydellistä! Olen postannut juttuja jo aikaisemmista kokkauskerroista, tässä nyt kuvat vain lopputuloksesta.

Tällä kertaa ruskistin kareen ensin hyvin, sitten laitoin sen uniin, jonka lämpö oli tällä kertaa vain 175 C (350F), ei  220 C kuten viime kerralla.  Niinpä se lämpeni tasaisesti, eikä uunista pois ottamisen jälkeen jälkikypsynyt liikaa. Tuloksena kaunis ja mehevä  medium rare.

Paahdettuja perunoita ja höytytettyä parsaa kaveriksi, kastikkeena tuoreella rosmariinilla (olen joskus vahingossa puhunut meiramista.. yrttien ja mausteiden suomenkieliset nimet näköjään menevät minulta helpposti sekaisin!) ja valkosipulilla maustettua kastiketta. Siitäkin tuli makoisaa. Punaviiniä en itse sunnuntaina uskaltanut maistaa, kun aamulla oli ollut migreeni, ja systeemi oli täynnä lääkkeitä. Mies kaatoi itselleen lasin Chiantia ja nautiskeli. Ihana pääsiäissunnuntain ateria.

Ennen kastiketta, medium rare





maanantai 28. maaliskuuta 2016

Pääsiäisviikonlopun ajelu, osa 1


Koko viikonlopun oli oikein kaunista ja aurinkoista. Oli kiva pitkällä ajelulla ja ottaa kuvia kumpanakin päivänä. Kuvia on siis paljon, ja niissä on lähinnä kukkivia puita, nurmikkoa ja narsisseja.  

Nurmikot ovat nyt kaikkialla vihreitä, ja kasvavat kuhinalla. Innokkaimmat naapurit ovat jo ottaneet esiin luohonleikkurinsa ja leikanneet ruohonsa. Itsekin pitäisi se tehdä, mutta katsotaan miten  jaksan. Sunnuntaina iski migreeni heti herättyä.  Lääkkeillä varsinainen särky pysyi poissa, ja iltapäivällä oli jo ihan kiva olo.  Tänään sitten olen rättiväsynyt ja kaikkien niskan ja hartioiden lihaksia särkee ja ne ovat täysin jumissa. Lisäksi on pieni päänsärky jomottomassa taka-alalla. 

Ja yöllä oli ukkonen, ja sen mukana tuli kylmät ilmamassat. Tänään on harmaata, kamalan tuulista ja koleaa. kerrankin oli kaunis ilma viikonloppuna ja vasta maanantaina tuli pilvistä.

Ehkäpä jo ensi viikonloppuna puutkin alkaisivat vihertää. Nyt suurimmassa osassa ei ole vielä edes silmuja näkyvillä. Puittenkin nuput ovat vasta aukeamassa, niin että paras kukkaloisto on edessä. 

Puista vaaleanpunakukkaiset ovat suurelta osalta magnolioita. Jokunen kirsikkapuukin taitaa olla mukana. En ole ihan varma, mitä metsiköissä kukkivat valkoiset puut ovat. Keltaiset pensaat ovat forsythioita eli onnenpensaita.
 







Kun nämä tienvarren puut aukaisevat nuppunsa, kadunvarsi on täynnä vaaleanpunakukkaisia puita.













Silmänilona oli myös paidaton hölkkääjä.




Metsäinen rinne on nyt täynnä kukkivia narsisseja




















Mukavaa pääsiäisen loppua




Hyasintit ovat täällä pääsiäisajan kukkia. Ostin nyt itsellekin yhden keittiön kaunistukseksi. Näitä myytiin pihalle istutettavaksi, siksi ruukku ei ole mitenkään kaunis tai koristeltu. Pidän tätä nyt kuitenkin ihan sisäkukkana, ja saatan sitten laittaa sen ulos myöhemmin. Kasvi on vielä aika pieni, ihan vajaan kymmenen sentin kokoinen. Nuppu tuskin näkyi, kun toin sen kotiin viime viikolla.

Nyt kuitenkin se kukkii kauniisti, ja käyn nuuhkimassa hyasintin tuoksua. Minulle se on aika joulutuoksu! Ehkä pitäisi jättää nuuhkimiset vähemmällä, allergia ei taida tykätä.. No, nätti kuin mikä, mieliväriäni.




sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Pääsiäistä ja migreeniä


Meillä täällä Ohiossa on ihanat ilmat pääsiäisviikonloppuna. Eilen kävimme pitkällä ajelulla, ja otin aika lailla kuvia. Aioin postata ensimmäisen osan tänä  aamuna, mutta pirkule, kun migreeni iski heti herättyä.

Edellisestä kohtauksesta  oli kulunut jo useampi vuosi, ja olin jo toivonut, että vaiva olisi kadonnut. Mutta yleensä kohtaus iskee stressin tai pitkäaikaisen huolen tms. laukeamisen jälkeen. Ja onhan tässä ollut huolia koirien terveydestä jo pitkään. Luulin, että kohtaus tärähtäisi joskus Susin kuoleman jälkeen. Mutta näköjään se Kimin silmäjuttu alkuviikosta sitten oli viimeinen pisara.

Eilen päätä jomottelikin jo siihen malliin, että olis pitänyt tietää sen olevan kohtauksen ihan alkuoireita. Ja sitten aamulla kun olin lataamassa kahvinkeitintä tutui, että näkökenttä ei ole ihan kunnossa. Sitten muutaman minuutin päästä pamahti näkökenttään aura, niin että ei tarvinnut enää ihmetellä onko kohtaus tulossa vaiko ei.

Reseptilääkkeet on, mutta ne olivat näköjään päässeet vanhenemaan. Toimivat kuitenkin. Kipua ei  juuri paineen lisäksi tullut. Vähän oksetti, mutta sekin meni ohi. Nyt on kulunut reilu 4 tuntia, ja olo on aika hyvä. Mitä nyt hartialihakset jämähtivät tukkoon, ja on vähön uupunut olo. Pitää pyytää miestä hieromaan hartioita illemmalla.

Kuitenkin sen verran hyvö olo on nyt, että kohta nappaan lisää ibuprofeenia, ja en anna tämän muuttaa tämän päivän suunnitelmia. Ajelille pitäisi taas lähteä, nauttimana auringonpaisteesta ja kevätsäästä. Illaksi sitten laitan lampaankareen. Punaviinin taidan kuitenkin jättää väliin ruuan kanssa.

Keväisiä kuvia postittelen enemmän sitten vasta huomenna. Yläkuvassa magnolia.

Ihanaa pääsiäisen jatkoa!

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Uudet kengät!



Aijai, kun viime viikolla sorruin Amazonin lightning dealiin, ja tuli tilattua kengät! Kengät, nilkkurit, mikä nyt on oikea nimi. Kiilakorot, ja korkeat! Posti toi ne eilen, ja heti piti kokeilla! Vähän hoipuin, kun kävelin, mutta korkoja en ole pitänyt aikoihin. Näissä on kunnon 10 sentin kiila.  Tykkään!



Mutta kun jotenkin vain tykkään hapsuista, ja näissä on hapsut! Jees! Vielä ehti pitää tässä keväällä ennen kuin alkaa olla ihan kesäkenkien aika! Kuvissa taustalla bonuksena Kimin jalat!





perjantai 25. maaliskuuta 2016

Pääsiäistä!



En ostanut varsinaisia suklaamunia tänä vuonna, kun suuri osa joulusuklaistakin on vielä syömättä! Ja yleensä suklaa menee tarjoukseen heti ensi viikon alussa. Jotain pääsiäismäistä piti kuitenkin ostaa. Ostin suklaapupuja. Iselleni suosikkini cookies'n cream -makuisen (valkoisen suklaan joukossa suklaakeksin murusia). Miehelle maitosuklainen pupu, hänen suosikkinsa.



Jonkun sortin Reeses-maapähkinävoisuklaata on pakko ostaa. En ole aikaisemmin maistanut näitä Reester Bunnies'eja, mutta näyttävän olevan samaa makua kuin Reeses'in tavalliset peanut butter cupsit. Sitten kaksi pussia minisuklaamunia. Miehelle taas maitosuklaata, itselleni cookies'n cream.


Ihan koristeiksi ostin myös onttoja muovimunia. Nämä voisi myös täyttää pienillä suklaamunilla tai muilla yllätyksillä, mutta menköön nyt ihan tyhjinä vain koristeiksi.  Tiput, puput ja munat ovat täälläkin tuttuja, pääsiäisnoidat sen sijaan eivät.

Oikein hyvaa pääsiäsviikonloppua kaikille!