maanantai 3. elokuuta 2015

Viikonlopun kuvasaldo

Tämä postaus on lähinnä kokoelma kuvia ja nippelitietoa viikonlopun ajeluilta. Ajoimme Columbuksen koillispuolella olevan Johnstownin pikkukaupungin kautta Sunburyn kaupungin läpi. Otin kuvia kohteista, jotka ovat ehkä mielenkiintoisia, ehkä ei. Ainakin ilma oli kaunis. Suurin osa kuvista on juuri tuolta sunnuntain Johnstown-Sunbury -ajelulta, muutama on lauantain ajelulta. Silloin ajoimme eläintarhan ohi pohjoiseen ja palasimme takaisin läpi Dublinin kaupungin(osan).

Johnstownia lähestyttäessä näkyi maissi- ja soijapeltojen lisäksi karjaa. Väristä päätellen Black Angus -rotua. Se on suosittu lihakarjarotu.


Johnstownissa asui vuonna 2010 4632 henkilöä. Sen näyttää kauniilta pikkukaupungilta, talot ovat hyvässä kunnossa ja kauniisti hoidettuja. Se on noin puolen tunnin matkan päässä Columbuksessa. Kaupunki perustettiin 1800-luvun alkupuolella. Vuonna 1926 sen alueelta löydettiin täydellinen mastodontin luuranko, joka on näytillä Clevelandin luonnonhistoriallisessa museossa.














Hautausmaa Johnstownin ulkopuolella.


Maissipeltoa

Heinät korjattu

Suurjännitelinja




Sunburyn kaupungissa oli vuonna 2010 4389 henkeä. Sekin on noin puolen tunnin päässä Columbuksen keskustasta, melkein suoraan pohjoiseen.


Alla pari kuvaa aika tyypillisestä amerikkalaisesta hautausmaasta.  Haudoilla on hautakivet, mutta muuten maa on ruohikkoa. Hautausmailla on yleensä aikakin yksi tie joka kiertää koko alueen. Sitä pitkin saa ajaa autolla - Amerikassahan joka paikkaan pitää päästä autolla.




Kirkko


Golfkentät olivat viikonlopun aikana kiireisiä. Ilma oli kaunis, vaikkakin sunnuntaina alkoi olla jo paahtavan kuumaa. Kenttiä on siellä täällä, osa yksityisiä, osa yleisiä. Itsellä tekisi mieli vain ajella ympäri kenttää golfautolla, ne ovat niin kivan näköisiä. Ja kaikki golffaajat näyttävät käyttävän niitä!



Ajaessamme Sunburystä länteen ylitimme valtatie I-71:n. Valtateitten liittymien alueet ovat yleensä täynnä huoltoasemia ja pikaruokapaikkoja, isommilla stopeilla on myös ravintoloita ja motelleja. Liikkeet mainostavat palvelujaan erittäin korkeilla kylteillä, jotta ne voi nähdä valtatieltä (ja pysähtyä jos mieli tekee esimerkiksi McDonaldsia).

Kuvan korkein kyltti kuuluu Burger Kingille.


Rekkojen tankkausasema.

Huoltoaseman mainoskyltti


Silta yli valtatie I-71:n. Kauempana motellien kylttejä.

Punainen Bob Evans -ravintolan kyltti.

KFC ja Starbucks.


RV eli Recreational Vehicle (asuntoauto) -myymälä.

Alum Creek -järvellä oli paljon väkeä. Isot moottoriveneet ovat täällä sallittuja.





Genoa Townshipin paloauto

Välillä piti pysähtyä odottamana junan menoa.

Soijapelto
Viikonloppuisin poliisiautoja näkee usein sakottamassa ylinopeudesta. Käytössä on joko tutka  tai laser. Poliisiautot parkeeraavat teitten varsilla ja taggaavat liian nopeat kuskit. Useimmiten poliisit pysäyttävät autoja valtateitten varrella, mutta Route 23 on myös suosittu.



Lauantain ajelulla sain pari kuvaa mootoripyöristä. Ihan läheltä en ole vielä saanut kuvia komeista Harley Davidsonesta, mutta tässä pari pyörää. Eikä kypäria.




Dublinin kaupunginosassa oli käynnissä Irish Festival - mikäpä parempi paikka kuin Dublin! Kaupunki perustettiin vuonna 1810, ja nimettiin yhden perustajan, John Shieldsin kotikaupungin mukaan.





Moottoritiellä linssiin tarttui vielä pari moottoripyörää.


Ja taas poliisi sai jonkun kiinni ylinopeudesta, tällä kertaa I-270 -valtatiellä (olemme poisttumisrampilla, eli emme itse valtatiellä enää. Kuva on otettu betoniväliseinän takaa):


Nyt selvisi myös kuinka monta kajakkia mahtuu yhteen peräkärryyn: ainakin 9.



Busted! Tai kiinni jäit!


Vanhempi koirani on aina tykännyt nukkua koirapedeillä, patjoilla tai muilla pehmustetuilla alustoilla. Nuorempi sen sijaan aina nukkui paljaalla lattialla (tai siis kokolattiamatolla) tai pehmustamattomalla paikalla, oli se sitten lattia tai koiran häkki/koppa, vaikka olisi ollut valinnanvaraa. Patjan vieressä, ei koskaan päällä.

Mieheni mukaan tämä tapahtuu, koska nuorempi on 'vicious killer' (lähinnä 'armoton tappaja'), joka nukkuu paljaalla maalla eikä tarvitse mukavuuksia, eikä niitä halua. Viime aikoina neiti, jota yhä kutsumme nimellä 'puppy' eli 'pentu' (käytöksen perusteella) on alkanut osoittaa vanhenemisen merkkejä. Ikää on JO seitsemän ja puoli vuotta, luulisi että pentumaisuus alkaa kohta (valitettavasti) kadota.

Nyt meillä on kuitenkin todiste: Neiti nukkuu pehmustetulla patjalla (ainakin suurin osa koiraa on patjalla), ja nauttii! Hah!

Tänään tuli vielä lisätodisteita (ilman valokuvia): koira meni pehmustettuun koppiin nukkumaan!

PS. koira pukkaa talvikarvaa pois, lattiat ovat helvatun karvaisia, pitaisi imuroida monta kertaa päivössä ja sittenkin olisi irtokarvaa... Lattia on siis vähän karvan peitossa. (Ja koirien karvanlähtö on aina ainakin pari kuukautta pielessä!)




sunnuntai 2. elokuuta 2015

Kaunis perhonen - Limenitis arthemis



Oriole-linnun vierailun jälkeen laitoin pihalle sekä nektariautomaatin että hedelmänpaloja siltä varalta, että lintu vielä palaisi. Nekrari on keltaista, appelsiinintuoksuista, ja vaikka orioleja ei ole sen kummin näkynyt, kolibrit näyttävät tykkäävän siitä melkein enemmän kuin omasta nektaristaan. Niinpä ulkona on kaiken varalta kaksi automaattia.

Hedelmänpalasen kelpaavat kovasti kärpäsille, lintuja ne eivät ole kiinnostaneet. Hedelmiä olen kuitenkin pitänyt tarjolla niin kauan kun niitä riittää. Eilen ulkona oli pari jo nääkähtänyttä persikan palaa. Olin menossa pihalle heittämään ne pois, kun yhdessä istuikin kaunis perhonen ruokailemassa!

En ole koskaan nähnyt tällaista perhosta luonnossa, joskus kyllä Franklin Park Conservatoryn perhosnäyttelyyssä, lentelemässä ympäri trooppista kasvihuonetta. Mutta kyseessä onkin Ohiossa aivan yleinen perhonen, Limenitis arthemis astyanax. Helpommin taipuva nimi on red-spotted purple, eli punapilkkuinen purppura, suomenkielistä nimeä ei ole.

Aikansa se siinä nautiskeli persikasta ja samalla hätisteli kärpäsiä kauemmaksi. Pitänee ostaa lisää persikoita. Jos orioleja ei ilmesty, perhoset kelpaavat tilalle!







Lopuksi pari videota:




lauantai 1. elokuuta 2015

Iltataivaan pilviä


Keskiviikkona iltataivas oli taas kaunis. Kuvat on otettu jälleen kerran kännykällä. Ihan jännä miten kuvissa taivana väri vaihtelee violetin ja oranssinsävyisen välillä vaikka kuvat on otettu peräperää.