Ihan tarkkaa suomalaista nimeä tälle kaverille en löytänyt, mutta se kuuluu hepokattien sukuun. Täkäläisiä nimiä sille ovat mm. katydid (sen sirityksen mukaan.. ka-ty-did) ja bush cricket.
Nämä ovat täällä hyvin yleisiä kovaäänisiä yöajan sirittäjiä, mutta koskaan aikaisemmin en ole yhtään nähnyt luonnossa. Tai koska ne näyttävät ihan vihreiltä lehdiltä, ehkä olen nähnyt. mutta en ole huomannut siinä olevan hepokatin.
Viime yönä haahuilin kolmen aikaan päästämään Nicoa ulos, ja tämä hepokatti lensi takapihan lasioveen istumaan. Ja siinä sitten tuli mieleen, että haluan enemmän kuvia tästä öttiäisestä. Niinpä laitoin sen lasipurkkiin odottamaan aamua.
Tänään sitten otin kuvia takapihalla. Onneksi sillä ei ollut valtava kiire karkuun, niin että sain sentään muutamia hyviä kuvia. Kamera pentele ei taas ollut tarkentunut kunnolla, niinpä osa kuvista jäi sumuisiksi.
Lopuksi vielä kaksi lyhyttä videota. Kamera ei oikein tarkentunut ensimmäisellä, mutta siinä kuitenkin näkyy kuinka paljon tämä hepokatti muistuttaa puun lehteä. Toisen videon jälkeen se sitten pörähti lentoon ja katosi pihalta.
Videoitten taustalla kuuluva siritys on lähinnä laulukaskaitten aikaansaamaa, ja on joskus aika kovaäänistä.
Videoitten taustalla kuuluva siritys on lähinnä laulukaskaitten aikaansaamaa, ja on joskus aika kovaäänistä.


